Au Pair kämmäilee osa 1(0):
Kävin tänään kaupassa meiän isolla autolla. Kun olin lähdössä pois, istuin autoon ja aloin ihmettelemään, että miksi se yhtäkkiä haisi niin pahalle kunnes tajusin, että istuin jonkun muun autossa.... Siis ei näin voi käydä oikeasti:D Puoli Roosaa nauroi ja puoli Roosaa oli ihan varma, että joku näki ja tulee pidättämään mut..
Mutta se niistä kämmäilyistä tällä erää.. Tulette kyllä varmasti kuulemaan lisää.
Tänään minulla oli busy busy päivä. Aamulla jäin ensin yksin kotiin nuorimmaisen kanssa, aamupäivästä taas jäin kotiin nuorimmaisen ja poikien kanssa. Tänään oli vaihteeks lämmintä yli 90 Fahrenheittia joten lupasin lapsille vesileikkipäivän. Pojat olivat kuitenkin villillä ja kuurolla tuulella ja kun putkimieskin ilmaantui kaiken tohinan sekaan kyselemään vuotavista hanoista niin sain juosta vettä valuva kaksivuotias sylissä (ja mulla oli päivävaatteet!) ulkoa autotalliin kellariin yläkertaan autotalliin ulos sisälle autotalliin ja taas ulos. Samalla piti pitää silmällä allasta täyttelevää viisivuotiasta ja huolehtia ettei liian moni ovi jää auki.. Ulkonakaan ei voitu turhan kauaa olla, koska altaan tyhjennys+kymmenen metrin matka sisälle vie aikansa villillä päällä olevien lasten kanssa. Kerran ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun kaikki lapset olivat päässeet kynnyksen yli kunnes vanhin poika heitti veljensä kengät kauas pihamaalle.. Mutta selvisin! Seuraavaksi piti selvitä viisivuotiaan vaatteiden vaihdosta, kaksivuotiaan päikkäreille laitosta, seitsenvuotiaan vaateongelmista ja putkimiehestä samaan aikaan. Selvisin siitäkin! Sain pojat välipalalle, jolloin alkoikin sitten seuraava urakka. Pojat alkoivat leikkimään ruualla, eikä syömisestä tahtonut tulla mitään.. Iso siivousurakka odotti enkä halunnut, että nuorimmainen heräisi poikien mekastukseen joten pojat piti saada syömään ja hiljentymään.. Istuin nuoremman pojan viereen ja hassuttelemalla käytännössä syötin välipalan hänelle, vanhin poika onneksi rauhottui hieman ja söi itse.. Joten selvisin! Välipalan jälkeen siirryimme poikien huoneeseen siivoamaan.. Poikien huonehan on aivan nuorimmaisen vieressä, joten huojasin pojat leikkimään "kuka on kauiten hiljaa" jotta L ei heräisi ja samalla auttelin (aka tein kaiken työn itse) poikia siivoamaan. Hostäiti tuli kotiin vanhemman tytön kanssa ja minä siirryin poikien kanssa kellariin siivoamaan, jossa tein hajallaan olevista leluista kummallekin pojalle oman kasan, jotka he sitten hieman vastustellen siivosivat. Selvisin! Toisaalta oli kyllä ihan kiva, kun oli kunnolla tekemistä ja touhua..
Iltapäivällä kävin tosiaan siellä kaupassa ja suomalaisen au pairin L:n luona hakemassa gps:n lainaan huomiseksi kun pitää ajaa lentokentältä kotiin. Kävin hakemassa isän ja vein hänet saman tien johonkin tapaamiseen, samalla sain selville, että hostisä luuli Nokiaa RUOTSALAISEKSI!!! Järkytyin ja meinasin ajaa ulos tieltä.. En nyt ihan, mutta kuitenkin. Hostäiti paistoi tänään lettuja, pitää vissiin vähän opettaa sitä joku päivä.....
PS Minna, et ikinä arvaa mitä kävi kun hieman sheivailin... sain käyttöä Hello Kitty-laastareilleni<3
PPS Oon niin innoissani siitä, että täällä kuuluu aina radiosta hyvää musiikkia! Kanavia on niiiin monta että aina joltain kuuluu jokin huippuhyvä biisi!
http://www.youtube.com/watch?v=3JV74i4yvcA
HAHAHHAAHAA TUUT TÄNÄÄ TÄNNE! PIUPIUPIUPIU! HAPPYHAPPY! nää on näitä hyödyllisiä kommentteja!
VastaaPoista