keskiviikko 22. syyskuuta 2010

days 43, 44 and 45

Tällä viikolla au pairinne on ollut erittäin väsynyt. Elimistöni vissiin viimein tajusi, että viiden herätykset ovat tulleet pysyäkseen, joten olen kärsinyt jatkuvasta päänsärystä sekä väsymyksestä. Onneksi isällä on kuitenkin sekä huominen että perjantai vapaata Sukkotin ansiosta, joten saan nukkua hieman pidempään. Muutenkin ne ovat vähän löysempiä päiviä, huomenaamulla pääsen esimerkiksi shoppailemaan, koska minua ei tarvita: D (äiti: pitää löytää hostlapsille lahjat)

Maanantaina minulla oli aamupäivä vapaata, joten lähdin kävelemään pihalle kameran kanssa. Vaikka en todellakaan ole mikään luontohihhuli niin olen kaivannut luonnossa olemista, sitä, että ei tarvitse ajaa autolla joka paikkaan ja sitä, että saa kuunnella muitakin luonnonääniä kuin ainaista autojen tööttäilyä. Silloin oli vaihteeksi todella lämmin, joten minulle tuli kuuma, vaikka en ees lähteny hikilenkille. Muuten maanantaina ei tapahtunut mitään erikoista, olin lasten kanssa, kylvetin L:n, autoin G:tä laittamaan lapset nukkumaan ja hain R:n myöhään töistä. Tai no, katsoin vielä illalla Housea hostien kanssa, mikä oli ensimmäinen kerta, kun katsoin televisiota niiden kanssa.. Jännää, mutta kivaa. Ja hei, Housesta alkoi uudet jaksot! Ei sillä, oon ihan out siitä, koska en ole nähnyt sitä edellistä kautta.. Mutta House on House vaikka olisikin jäänyt kausi välistä.

Tiistaina olin L:n kanssa puistossa, jonne ajoin. Mistä huomaa imevänsä itseensä amerikkalaisia vaikutteita? Siitä, että ajaa matkan, jonka voisi oikeasti kävellä. Perustelin ajamista kuumuudella ja 2-vuotiaan mahdollisilla kiukkuamisilla.. Päivemmällä minulla oli monta tuntia vapaata, jolloin nukahdin (vahingossa) kavereiden kanssa juttelemisen jälkeen. Otin sitten yli tunnin päikkärit, jonka jälkeen kävin herättämässä nuorimmaisen omilta uniltaan. Olimme kummatkin vielä niin unenpöppörössä, että vain istuimme kymmenisen minuuttia keinutuolissa, L minun olkapäähäni nojaten. Päivälliseksi oli pihvit (ensimmäistä kertaa!) ja pastaa. Saatoin melkein pyörtyä pihvien punaisuudesta(G kyllä sanoi, että saan kypsentää omaani vielä hänen well-doneansa enemmän), mutta olin rohkea ja söin oman verenmakuisen pihvini, joka itse asiassa oli melko hyvää. Ehkä alan vastedes syömään pihvini mediumina? Tai medium plussana, joka vissiin on oikeasti vain done. Päivällisen jälkeen hain isän, jolla oli jokin tapaaminen, joten autoin taas G:tä laittamaan lapset nukkumaan. Katsoimme vielä yhdessä jakson Gleetä, joka pääsi kertaheitolla minun lemppariohjelmien listalle! Pitää kiriä kausia hulusta.. (tiistain ps: tein lihasliikkeitä ennen Housea.... Believe it or not.)

Tänään olimme L:n kanssa Little Gymissä sekä piipahdimme pankissa, josta L sai tikkarin (kunpa isommatkin sais!). Minulla on virallisesti hirveä läskikriisi, joten ajattelin huomenna käydä tutustumassa yhteen kuntosaliin, jonka mainoksen näin pari viikkoa sitten. Läskeistä onkin hyvä siirtyä ruokaan, nimittäin meillä on kohta päivällinen eikä mikä tahansa päivällinen, vaan päivällinen, jonka syömme siellä Sukkot-majassa!! Ja meille on tulossa iso lössi vieraitakin. Minulla on kyllä huutava nälkä, joten toivottavasti ruokaa on riittävästi. Ai niin, päivällisen jälkeen hengaan au pair bffni kanssa (aka saksalaisen An), jee!

PS Tajusin muuten, että mun quartesien kerääminen on hieman vaikeaa, koska maksan aina kortilla..



Philadelphia


Naked Chocolate cafe (tiedän, kuvat tulevat päiviä myöhässä..)


hienoimmat ovet ever! (philly)


cool pyörä! (philly)


kävelyreissun saldoa


// Piti vielä tulla kertomaan, että täällä oli illalla uskomaton myrsky. Tai oikeastaan salamasota, koska sadetta (aka kohtisuoraa vettä uskomattomalla voimalla) kesti vain noin vartin ajan.. Onneksi olin kerrankin onnekas ja onnistuin välttämään sateessa ajamisen, kohdalleni osui vaan valtavan voimakas tuuli ja ne uskomattoman hienot salamat. Vau, Amerikassa kaikki on tosiaankin suurta. (myös ötökät, yääh)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti