Tätä au pairia väsyttää.. Takana on melko pitkiä päiviä ja edessä olisi vielä huominen. Ei siinä mitään, lasten kanssa on todella kivaa, mutta viiden herätykset tahtovat näin illansuussa painaa silmäluomia kiinni.. Pariin viime päivään on kuitenkin mahtunut yhtä sun toista, joten seuraavaksi seuraa niitä kuuluisia kuulumisia.
Eilen, (öö) keskiviikkona jäin kotiin L:n kanssa. Kävimme kävellen leikkipuistossa sekä leikimme niin ulkona kuin sisälläkin (meinasin ensin kirjoittaa ulkona kuin pihallakin.. Seriously, tarviin unta.) Hostisä oli töissä myöhään, mutta haettuani hänet halusin lähteä ulos, kun kerrankin oli aikaa ja virtaa. Kävin hakemassa The Cheesecake Factorysta porkkanakakkua (ehkä maailman parasta) minkä kanssa päädyin Starbucksiin. Hieno suunnitelmani oli tehdä esseitä Silver Bayn viikonloppua varten, mutta olisi pitänyt arvata, että se ei onnistu, koska Starbucksissa on aina au paireja.. Törmäsin siis erääseen ruotsalaiseen au pair-poikaan ja hetken päästä siellä olikin suuri joukko (ruotsalaisia!) au paireja. Oli kyllä tosi kivaa jutella muiden au pairien kanssa koneella istumisen sijaan! Kotona R oli laittanut pesukoneeseen tiskisaippuaa(miehet..), joten hostit siivoilivat vaahtokatastrofia ja kun piikittelin R:ää asiasta, hän heitti hirveän kasan vaahtoa mun päälle.. Oli siis hauska ilta. Niin ja törmäsin ruotsalaiseen body builder-au pairiin, joka tuli tänne muutama viikko sitten! Hahah olin kyllä kuvausten perusteella odottanut massiivisempaa näkyä... Menin nukkumaan suht myöhään, eihän tämä vain tarkoita, että alan lipsua normaaliin Suomen unirytmiini?
Tänään heräsin ensimmäisen kerran kolmelta, sitten neljältä, sitten viideltä ja viimeisen kerran kahdeksalta kun 3-vuotias koputti oveen. Jäin kotiin väärällä jalalla heränneen L:n kanssa, kymmeneltä meillä oli play date ruotsalaisen A:n ja Kolumbialaisen M:n kanssa! Tai no, meidän lapsilla oli play date.. Jee jee, olin kyllä niin innoissani, kun päästiin taas ulos touhuamaan. (Sisällä istuskellessa aika vaan kuluu paljon hitaammin. Tai miten sen nyt ottaa, tää viikko ei todellakaan ole kulunut hitaasti..) L oli hieman ujolla ja myrtsillä tuulella, joten sain kanniskella häntä melkoisen paljon (mulla tulee olemaan mahtavat lihakset tämän vuoden jälkeen), liukumäkeenkin mentiin yhdessä. L sai pieniä raivareita pitkin päivää, turvaistuin oli väärällä puolella autoa, mehu ei ollut oikeanlaista, musiikki ei ollut tarpeeksi prinsessaa tai mikki hiirtä (näitä prinsessaraivareita olen saanut nähdä jo nyt ihan liikaa! :D) mutta onneksi kaikki päättyi kuitenkin aina nauruun ja hymyyn. Tulimme takaisin kotiin hieman ennen kahtatoista, nopean lounaan jälkeen laitoin L:n päiväunille ja kävin hakemassa M:n koulusta, joka juoksikin luokasta innoissaan halaamaan mua! Kotona luin M:lle kirjoja, ihmettelin puutarhanhoitajiamme sekä aloittelin pyykinpesua M:n katsoessa televisiota. Illalla olen lopetellut pyykkien pesun, hakenut isän töistä ja maannut sängyllä valmiina nukahtamaan. Täällä satoi tänään (tai no, vieläkin ripottelee)! Syksy on siis ehdottomasti tulossa, pudonneita lehtiä on jo kaduilla, vaikka puut ovatkin vielä melko vehreitä. Tajusin juuri, että jos haluan kuvia juuri tästä kesän ja syksyn vuorojen vaihdosta niin ne täytyy ottaa nyt, ensi vuonna tähän aikaan en enää ole täällä... Haikeaa jo nyt:D Anyways, autoin vielä illalla hostäitiä laittamaan lapset nukkumaan, koska hostisällä oli puhelintapaaminen.. Kolme vanhinta lasta sulkeutuivat poikien huoneeseen, kun minä valmistelin nuorinta suihkuun. G:n astuessa poikien huoneeseen alkoi hirveä itkuserenadi.. M tuli hetken päästä selittämään minulle, että he olivat halunneet yllättää äidin menemällä alakertaan yökkäreissä (eli valmiina nukkumaan), koska olimme aikaisemmin puhuneet, että lapset voisivat nukkua tämän yön basementissa (huomenna ei ole koulua..). Mietimme G:n kanssa, että mihinköhän se suihku-osuus unohtui, josta olimme puhuneet 15 minuuttia sitten päivällispöydässä.. Eipä sitten tullut basement-yötä lapsille.. Lueskelin sitten itkukohtausten jälkeen tytöille kirjoja, kunnes G oli laittanut pojat nukkumaan. Sanoessani hyviä öitä tytöille, L sanoi "kiss!" ja tuli antamaan pusun..
Good night guys^^
//pakko vielä kertoa, että mulle tehtiin äsken akupunktiota ja melkeen pyörryin! COOL!
Selvisit vain ruotsalaisten invaasiosta? : D Ja haluun vaan sanoa et toi akupunktuuri on vaan korvien välissä, ei se oikeesta auta mitään, luulet vaan ja siks muka tuntuu et se auttaa :)
VastaaPoistaJooo mä oon vähä samoilla linjoilla Kurkun kanssa :D sama ku homeopaattiset lääkkeet; toimii ku uskoo et muka auttas... :)
VastaaPoistaruotsalaisten kanssa oli kivaa! vaikka välillä kyllä tuli olo että taas ne pirun ruotsalaiset voitti: D akupunktio auttaa oikeesti! mää olin niiiin skeptinen siitä, mutta se auttaa oikeesti! kokeilkaa vaikka:>
VastaaPoistahomeopaattiset lääkkeet on ainaki tomusokerii pallon muodossa -.- KOKEILTU ON!
VastaaPoistaakupunktiossa pistetään _neuloja_ syvälle ihoon, että se ei oo lähelläkää valelääkkeitä: D ja ellei muuta hyötyä niin ainakin nukun aina hoidon jälkeiset yöt kuin tukki!
VastaaPoistaeiks se satu? :D
VastaaPoistaei! välillä se tuntuu hassulta, mutta yleensä se ei ees kunnolla tunnu : D
VastaaPoista