days 166, 167 and 168

Last Seattle days, here we go! Finally..


Tylsää. Istun Houstonin lentokentällä, Philadelphiaan suuntaavan lennon lähtöön on reippaat neljä tuntia ja nettiyhteyden saamiseksi joutuisin maksamaan vähintään 7,95 dollaria, joita mun tililtä ei siis tällä hetkellä löydy. Että se siitä netistä sitten. Sen sijaan olen raapustanut nämä postaukset ensin Wordiin, ja sitten myöhemmin tänne blogiin.. Lol.

Takaisin lentokentälle. Hyvin suurella todennäköisyydellä tulen kyllästymään kuoliaaksi näiden seuraavan neljän tunnin aikana. Laitoin juuri äidille viestin ”Houstonissa, soita, on tylsääää”, ruhtinaalliset neljä minuuttia sain kulutettua aikaa puhumalla äitin kanssa. Enää 228 minuuttia. Tästä tulee elämäni pisin ajanjakso.

Mutta tosiaan. Voisin niistä viimeisistä Seattle-päivistäkin kirjoitella, jotta tähän postaukseen tulisi jotain asiaakin kaikenmaailman liirunlaarumien lisäksi. Vaikka nyt on kyllä vähän vaikeuksia aloittaa, kun en muista mistä päivästä olen kirjoittanut viimeksi.. Maailma on mua vastaan! Tai sitten se on tämä armoton väsymys.

Perjantaina heräsin kuulutukseen ”aamupala on pöydässä, ei tarvitse vaihtaa vaatteita tai mitään”. Siellä pöydässä sitten odotti niin munakokkelit, leivät, jogurttiparfaitit kuin teet ja tuoreet cupcaketkin! Namii. Otettiin päivä ihan rennosti, minä jopa niin rennosti, että nukuin päikkärit. Heräsin sopivasti viisi minuuttia ennen päivällistä, joka oli muuten makaronilaatikkoa! Söin varastoon asti, jotta jaksaisin seuraavat kuukaudet ilman ihaninta suomiruokaa. Illalla mentiin viimeistä kertaa yhdessä vakkarikahvilaan, olin fierce ja otin yhden keksin sijaan kaksi, viimeisen kahvilaillan kunniaksi.. (Seliseli).

Lauantaina herättiin viimeiseen Seattle-päivääni, hieman oli haikeat tunnelmat.. Kaikesta haikeudesta huolimatta lauantai oli kyllä aivan mieletön päivä! Saimme itsemme ylös sängystä ja bussipysäkille jo hieman yli yhdeksitoista, minkä ansiosta ehdimme kiertämään Public Marketin uudemman kerran, löysinpä jopa parit tuliaisetkin (joita olin koko viikon stressannut). Market placen jälkeen käveltiin Alaskan wayta pitkin ferry boateille, Tiian painajaiseksi muodostuneelle päähänpinttymälleni.. Aurinko kuitenkin helli meitä (taas!), joten ferry boatteilu oli toitottamisen väärti, vaikkakin siellä tuuli ihan mahdottomasti.. Niin ja täytyy vielä mainita, että emme harmikseni esim. törmänneet mihinkään, joten siinä meni sitten sekin mahdollisuus törmätä Derekiin.. Shoot. Anyway, jätimme boatit taaksemme ja suuntasimme turistikauppojen Greyn anatomia ja Twilight-krääsän bongailun jälkeen Hard Rock Cafeeseen myöhäiselle lounaalle. Syötiin pekonipurilaiset ja maapähkinävoijälkkärit, kevyttä ja terveellistä toisin sanoen. Täysillä mahoilla oli hyvä lähteä kiertelemään kauppoja, kaikeksi onneksi tehtiin kuitenkin ihania löytöjä! Söpön turistikaupan shoppailujen jälkeen suuntasimme bussille laukoen huonoakin huonompia vitsejä, itsehän syytän tästä väsymystä enkä yleistä epähauskuuttani. Tiian luona painuttiin suoraan koneille, allekirjoittanut harrasti jossain välissä hieman pakkaustuskastumista ja suihkussa käyntiä ihan jo kanssakävijöiden iloksi. Yhdeksän maissa Tiian hostäiti lähti viemään minua kentälle, jossa suoriuduin vaadittavista lentokenttätoimenpiteistä noin kymmenessä minuutissa, mikä tarkoitti että päädyin tappamaan aikaa vanhoja suomipuhelimen viestejä lukien. Kehittävää, jos saan sanoa. Ensimmäisellä lennolla en saanut nukuttua oikeastaan ollenkaan, syitä tähän lienee tasan kaksi.
1) en löytänyt hyvää nukkumisasentoa, en sitten millään.
2) Maisemat olivat niin hienoja, etten malttanut nukkua.
Tässä vaiheessahan ollaan jo siirrytty sunnuntain puolelle, hups. Ja tässä vaiheessa ollaan siirrytty taas tänne Houstonin kentälle, jossa tapan aikaa kirjoittaen näitä postauksia. Aamupalaksi söin jogurttiparfaitin, banaanin ja mini-Oreoita, jotakuta aivan varmasti kiinnosti tämä tieto. Haluaisin teetä, mutta
1) olen liian laiska hakeakseni sitä
2) en tiedä mistä saisin sitä mahdollisimman ison pahvimukillisen
johtopäätös: en juo tänä aamuna teetä:<

Väliaikatietoja: 180 minuuttia, voisi olla yhtä kuin ikuisuus.

Tällä hetkellä väsyttää, olo on lamaantunut ja silmiin sattuu. En kuitenkaan pysty nukkumaan, joten ei kai auta kuin odottaa Phillyyn pääsyä ja toivoa, että saan levähtää minipäikkäreiden muodossa omassa sängyssäni. On muuten masentavaa katsoa näitä nukkuvia ihmisiä ympärilläni. Paitsi tietenkin heti, kun olin tuon kirjoittanut jokin tyypillinen amerikkalainen sai kohtauksen aikaiseksi, kun hänen piti ehtiä lennolle ja lipussa luki portti C41, mutta todellisuudessa se olikin jossain aivan muualla. Paras kohta oli se, kun hän ilmoitti kuuluvasti, että ”we should make it to a funeral service!”. Heräähän tämä kenttä, vihdoin ja viimein!

Kaksi tuntia boardingin aloittamiseen.. KAKSI. Ihan oikeasti, elämäni pisimmät tunnit. Tekisi mieli soittaa jollekin, mutta kukapa tähän aikaan olisi hereillä (enkä tietenkään raaski herättää ketään). Sen sijaan voin ulkonäkökriiseillä ja suunnitella tulevaa kunto-ohjelmaani, joka alkaa tämän päivän sijasta huomenna, ihan vain koska olen niin poikki etten jaksa aloittaa sitä tänään. Mutta huomenna, huomenna se alkaa! Aivan varmasti.

Lentokoneessa. Tällä lennolla nukahdin ennen kuin nousimme ilmaan, tällä hetkellä pitäisi olla reilu tunti laskeutumiseen. Pitäisi kai alkaa taas käyttämään rannekelloa, jotta olisi edes jokin haju ajankulusta.. Eipä sillä, tämä Amerikassa seilaaminen on hyvinkin sekavaa, kun on niin monta aikavyöhykettä. Tälläkin reissulla niin koneen, suomipuhelimen kuin jenkkipuhelimenkin kellonajat ovat näyttäneet mitä halusivat, enkä edes laiskuuttani viitsinyt siirtää niitä kulloiseenkin oikeaan aikaan. Kun kyseessä on vain muutama tunti sinne tänne niin mitä sitä suotta vaivautumaan, vai mitä?

Tällä hetkellä toivoisin vain, että olisin perillä Phillyssä. Monen tunnin matkustaminen alkaa näkyä ja tuntua, eikä tämä lentokoneissa istuminen mitään kovin hauskaa hupia ole, lentokentillä istuskelemisen kehumisen taidan suosiolla jättää tuonnemmaksi.. Eikä tästä koneestakaan ihan hirveästi iloa ole, kun ei ole nettiä! Netti, netti, netti kuinka kaipaankaan sinua.

--
Phillyyn asti siis pääsin, lentokentällä seikkailin ja päädyin E-terminaalin baggage claimiin, josta pojat sitten mut kävivät hakemassa sen ihanan kylttinsä kanssa. Automatkalla tuntui siltä, että olin tullut lomalta kotiin, ja vaikka loman loppuminen harmittikin niin silti oli ihan jees olla taas kylmässä Phillyssä. Kiitos Tiia ihanasta viikosta, Suomessa nähdään sitten (:<)!