tiistai 18. tammikuuta 2011

days 162 and 163

Muutama päivä Seattlessa takana, täällä on niin ihanan vihreää ja lämmintä (verrattuna Philadelphiaan)!

Maanantaina otettiin rennosti nukkumalla pitkään ja nauttimalla rauhallinen aamupala, minkä jälkeen lähdimme aikaisemmin aamulla vilahtaneen auringon innoittamina ulkosalla hieman kuvailemaan.. Siellähän oli kumminkin jäätävän kylmä (siis plussaa pienellä tuulella), joten ei ihan hirveän kauaa ulkona viihdytty.. Iltapäivällä hengailtiin Tiian kotona lasten kanssa, Tiian hostäidin tultua kotiin lähdimme bussilla downtowniin, koska olin ruinannut pääsyä Harry Potter-näyttelyyn. Saimme kuin saimmekin liput päivän toiseksi viimeiseen esittelyyn (jostain kumman syystä näyttely on ollut loppuunmyyty), jee! En voi kuin hypettää kuinka ihana se näyttely oli! Esittelijätyyppien suista soljui kauniita brittisanoja, ja kun koko näyttely alkoi vapaaehtoisen tupiin lajittelemisella niin ei voi kovin paljoa mennä metsään. Itsehän nostin Hermionen tavoin käteni ylös ja päädyin Rohkelikkoon, hi hi hi! Tiia nauroi vieressä kun Roosa 11 (19) vuotta istui jännittyneenä lajittelutuolille ja hymyili typeränä lajitteluhattu päänsä päällä.. Koko näyttelyhän siis koostui leffoissa käytetyistä vaatteistaja muusta rekvisiitasta. Hienoo! Näyttelyn jälkeen päädyimme vakkarikahvilaan (what a surprise), jossa oli vaihteeksi sama myyjä, taisipa hän antaa meille hieman alennustakin:D kotimatkalla haimme suositusta hampurilaispaikasta (Dicks) hampparit ja ranskikset iltapalaksi, oli kyllä ihan sairaan hyvää!



Jee jee Harry Potter. (siellä näyttelyssä ei saanut kuvata, siksi vain tämä:<)


vihreää










Tänään heräilimme taas myöhään (kuinka totun taas aikasiin herätyksiin? -.-) ja käytimme aamupäivän aamupalailuun, jutteluun ja facebookailuun, minkä jälkeen haimme Tiian nuoremman hostpojan koulusta. Hengailimme O:n päiväunien ajan, minkä jälkeen haimme vanhemman hostpojan ja söimme ennen urheilemaan ja shoppailemaan lähtöä. Tiia siis tietysti urheili (koulukurssi), minä puolestani shoppasin. Ilta on mennyt rupatellessa ja katsoimmepa yhden Greyn jaksonkin, jotta voin sanoa katsoneeni Greytä Greyn kaupungissa!

2 kommenttia:

  1. En kyl menis syömään hampurilaispaikkaan nimeltä Dicks : D : D x)

    VastaaPoista
  2. Oikeesti se on vissii Dick's (:P) ja se on ihan HELVETIN suosittu: D

    VastaaPoista