Happy name day Miikka! You are the light that lightens the dark days of my life, the happiness that follows me on my halcyon days but first and foremost without you I would be nothing.
Keskiviikkoni on sisältänyt eksymisiä. Ensin en löytänyt tietäni music classille, jonka missaamisen jälkeen päätin omatoimisesti järjestää play daten L:lle, mutta kappas vaan kun en tahtonutkaan löytää tuttaviemme taloa.. Noin viidentoista harhaillun mailin jälkeen löysin etsimäni eli kolumbialaisen au pairin M:n hostkodin. Tultiin lounaalle kotiin, ja nyt minulla on vapaata kun G on tyttöjen kanssa dance classilla. Illalla ensimmäinen personal trainer-session, I'm so excited! Huomenna ja perjantaina pitäisi taas olla hieman vapaampia päiviä (ihan kuin mun pitäisi muutenkaan työskennellä paljoa..) juutalaispyhien (Sh'mini Atzeret ja Simchat Torah) vuoksi. G vei R:n viime yönä puoli kahdentoista maissa takaisin töihin, jokin hätätapaus.. R on siis ollut sairaalalla koko yön, toivottavasti hänellä ei ole tänään kovin myöhään töitä.
//En olisi ikinä uskonut, että puolen tunnin aikana ihminen voi kärsiä niin paljon kuin minä kärsin tänään. Olen siis oikealla polulla, kiitos personal trainerini, joka btw sanoi, että olen hyvässä kunnossa. Meinasin revetä nauruun, kunnes aloin miettimään, että amerikkalaisten mittapuulla olen varmaan oikeastikin todella hyvässä kunnossa... Lol.
PS Meidän autotallin ovi (tai siis yksi niistä) meni rikki.
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
tiistai 28. syyskuuta 2010
days 50 and 51
Mielenkiintoinen alkuviikko.. Olin suunnitellut meneväni maanantaiaamun vapaatunteinani salille, mutta päädyinkin skypettelemään yökkärissä, koska olin vaan niiin väsynyt. Päivällä pesin pyykkejä ja olin lasten kanssa-normaalia arkea siis. Illalla lähdettiin päivälliselle lasten koululle (Sukkotiin liittyvää), jossa G esitteli minut saksalaiselle au pairille, jota en ollut ennen tavannut. On kyllä kiva tavata uusia ihmisiä, täällä on hirveän vaikea tutustua muihin au paireihin (niin hassulta kuin se kuulostaakin) jos ei joko a)ota heihin yhteyttä b)he ota yhteyttä sinuun tai c)hostit järkkää play dateja. Anyways, koululle oli järjestetty myös esiintyjä viihdyttämään lapsia hieman liiankin kanssa, sillä pääsimme takaisin kotiin klo 19.15. (lasten normaali nukkumaanmenoaika on 19.30) ja kaiken lisäksi jokainen lapsista tarvitsi suihkun, joten saimme urakoida G:n kanssa ihan kunnolla, jotta saimme lapset nukkumaan. R:n hakemisen jälkeen minä kuitenkin lähdin vielä innostuneena salille, mistä en kotiutunut ennen salin sulkemisaikaa (eli kymmentä). Olen niin malttamaton, että haluaisin jotain tuloksia tästä tehokkaasta treenaamisesta jo nyt:D
Tiistaina lähdin L:n kanssa tankkaamaan autoa, jonka jälkeen huristelimme kirjastolle lasten lukupiiriin (taijohonkinsellaiseen). Palautin muutaman leffan jolloin kirjastotäti (se, jolla oli ollut suomalainen ystävä) sanoi minulle että "vau, onko tämä sinun lapsesi? Olette kyllä ihan samannäköisiä!". (L oli mun sylissä) Selitin naurahtaen, että kiitos vain, mutta olen hänen au pairinsa... Meillä oli kyllä oikeasti tosi hauskaa kirjastolla, leikittiin, laulettiin ja lopuksi vielä väritettiin sateenkaari silkkipaperin avulla (päivän teemana oli värit). Tutustuin myös erääseen tosi nuoreen äitiin, jonka lapsi on vain pari kuukautta L:ää vanhempi. En kehdannut kysyä hänen ikäänsä, mutta näkönsä puolesta hän menisi 17-vuotiaasta.. (mutta puheista päättelin, että hän on vähintään 22-vuotias). Vaihdoimme numerot, ja odotan oikeasti innolla tulevia play datejamme. Ai niin, eräs äiti sanoi kirjastolla pojalleen, joka halusi istumaan L:n ja mun väliin, että "anna tytön istua äitinsä kanssa". Aaa mun ikäkriisi ei yhtään helpotu näistä äiti-kommenteista. Lounaan jälkeen lähdin suomalaisen L:n luo suomalaiselle lasagnelle, minkä lisäksi päädyttiin juttelemaan parin tunnin ajan. Kotona olin L:n ja M:n kanssa pihalla ja täytyy sanoa, että mun kuvataiteelliset lahjat ovat puhjenneet kukkaan sillä piirsin M:lle aivan mielettömän hienon linnan asfaltille, tornit ja prinsessat kruunuineen päivineen.. Uskomatonta mihin uskomattomiin suorituksiin kuvataidoton ihminen voikaan kyetä. Illalla lähdettiin taas lasten koululle, missä lapset askartelivat koristeita Sukkot-majaan, söivät pretzelmansikkatankosuklaahippu"tortilloja" ja oreoita sekä tanssivat heprean kielisen musiikin tahtiin. Anteeksi, korjaus: ..missä lapset söivät pretzelmansikkatankosuklaahippu"tortilloja" sekä missä me söimme oreoita ja tanssimme heprean kielisen musiikiin tahtiin. Se oli oikeasti hurjan kivaa! Tanssin L:n kanssa ja voin kertoa, että se se vasta oli kunnon work outtia! Ai niin, päivän viimeisen äiti-kommentin sain, kun joku koulun työntekijöistä kysyi, onko A (5v) minun poikani.. Mitä ihmettä ihmiset oikein ajattelee täällä??? Haettuani R:n nautin valtavan kulhollisen jogurttia hedelmillä ja myslillä sekä nautin oman huoneeni rauhasta. Kun suurin osa lapsista oli nukahtanut, tilasimme kiinalaista, jonka jälkeen päädyin makoilemaan A:n viereen, jotta hän nukahtaisi koska R:llä oli tapaaminen eikä hän näin ollen voinut mennä yläkertaan poikien luo. Sitä paitsi, musta on ihanaa makoilla lasten vieressä, kun ne aina selittää kaikkea söpöä ja elämää suurempaa. Tällä kertaa puhuimme aivan järkyttävästä tuhatjalkasesta, jonka bongasin matkalla poikien huoneeseen ja jonka minä jouduin tappamaan. Sydänkohtauksen ja makoilun jälkeen päädyin syömään G:n kanssa kiinalaista Gleen ääreen. Pidän näistä hostäiti-au pair-illoista todella paljon, on kivaa vain istuskella sohvalla G:n kanssa jutellen välillä niitä näitä sekä katsellen koukuttavia sarjoja.
PS Ai niin, en ole kertonut sunnuntain au pair-tapaamisesta! Tein lähempää tuttavuutta saksalaisen au pairin AC:n kanssa, me luultavasti treffataan viikonloppuna! Muuta ihmeellistä kerrottavaa tapaamisesta ei ole, paitsi että sain ruiskuttaa vettä sellasesta paloauton letkusta, how cool.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010
days 46, 47, 48 and 49
Aika rientää. Ensimmäisten viikkojen aikana ajatteli, että miten muka au pairit eivät ehdi istahtaa koneen ääreen päivittämään blogia tai vastaamaan maileihin, mutta nyt (already..) se on tapahtunut minullekin. Tuntuu olevan uskomattoman vaikeaa löytää aikaa koneen ääressä istumiselle, koska muuta tekemistä on niin paljon. Ja tämä on vasta alkua.. Voi olla, että parin kuukauden päästä kone pysyy vahingossa kiinni päiväkausia.. No, katsellaan tilannetta sitten parin kuukauden päästä.
Pikakelaus loppuviikkoon, here we go..
Torstaina nukuin pitkään, koska R:llä ei ollut töitä. Minulla oli koko aamupäivä vapaata, joten lähdin kiertelemään kauppoja L:n synttärilahjaa etsiskellen. Päädyin myös liittymään kuntosalille (kyllä, kuntosalille)! Olen tästä uudesta liikuntaharrastuksestani erittäin innoissani! Mun kuntosalin päätyypillä (tai jollain) on muuten ruotsalainen äiti, joka alunperin tuli Amerikkaan au pairiksi.. Aika hauska yhteensattuma. Iltapäivällä minulla oli töitä peräti tunti tai pari, kokosin palapelin poikien kanssa ja askartelin prinsessan M:n kanssa (mun kuvislahjat tuntien siitä tuli hirveä, mutta pääasia on, että M rakasti sitä) sekä aloittelin L:n synttärikortin tekemistä samalla kun katselin lasten (onko huolestuttavaa huomata, että taivutin ensin sanan lapsen monikkomuodon lapsieksi?) touhuamista. Pesin vähän pyykkejä ja olin lasten ja G:n kanssa pihalla, melko rento iltapäivä siis.. Illalla meillä oli päivällisvieraita, ja päivällinen syötiin tietysti taas Sukkot-majassa, jossa lausuttiin rukouksia ja heiluteltiin lulavia. Päivällisen jälkeen lähdin salille (!!!), joka kirvoitti aikuisten kiusoittelua ja lasten ihmetystä (yllättävää?), L halusi mukaan(ja alkoi itkemään, joten mun piti vaan lähteä nopeasti ja sulkea ovi perässäni, mikä oli kamalaa), M ja A kyselivät että mihin meet, mitä teet siellä, mikä on gym, miksi menet sinne, miksi teet work-outtia, mitä ne laitteet on ja oli niillä varmaan pari muutakin kysymystä, joita en enää muista.. Illalla G ja R kyselivät innoissaan, että miltä tuntui olla salilla, olin iloinen, kun sain vastata rehellisesti, että hyvältä.
Perjantaina nukuin taas pitkään, koska R:llä ei ollut töitä.. "Työskentelin" vajaan tunnin aamupäivällä, kun hostperheeni oli lähdössä synagogalle ja lapset piti laittaa valmiiksi. Hengailin yökkärissä ja lakkasin M:n varpaat, jahtasin L:ää vaatteiden kanssa, luin pari kirjaa ja autoin A:ta pukeutumaan. Rankkaa tämä au pairin elämä, ei voi muuta sanoa.. Kun hostit lähtivät, katsoin Greyn anatomian (tähän ääretön määrä sydämiä) ja vaan hengailin. Hostien tultua takaisin olin lasten kanssa sekä kävin kirjastossa lainaamassa leffoja (täällä saa sekä normaalin kirjastokortin että sellaisen avaimenperässä roikkuvan kortin!! Ah, rakastan sitä.) sekä kaupassa ostamassa hedelmiä ja popparia. Kirjastotädillä muuten oli joskus vuosia sitten suomalainen ystävä, aika hauska yhteensattuma tämäkin.. Lapset olivat muuten niin ihania, L varsinkin huuteli mua koko ajan nauraen samalla. Tiedotus: mun hostlapset on kaikkein ihanimpia. Illalla hostit lähtivät päivälliselle kavereidensa luo ja minä jäin odottamaan A:ta leffailtaa varten. Koska minulla oli monta tuntia aikaa ennen A:n tuloa, päädyin jumppaamaan sunroomiin R:n crosstrainerilla.. :D Valmistelin terveelliseksi leffaevääksi hedelmälautasen, mansikkamaitoa (jep, täällä me vaan syödään tuoreita mansikoita... Syyskuun lopussa.) sekä erittäin vähärasvasia poppareita. Hostit tulivat kotiin vain hetki A:n jälkeen, L hyppi innoissaan mun ympärillä, se oli niin söpöä. Lapset lähti nukkumaan ja me päädyttiin yhteisymmärryksessä katsomaan Little Miss Sunshine, joka oli valloittava, ihana, koskettava, hauska, hymyilyttävä ja ehdottomasti must see leffa! A jäi yöksi, joten joogailtiin vähän (meidän uus harrastus), mikä oli aika hilarious näky. 10 kuukauden päästä ollaan joogamestareita for sure!
Lauantaina herättiin myöhään (suprise) ja heti aamupalan jälkeen lähdin viemään A:ta kotiin, koska minulla oli yhdeltä orientation appointment salilla. Palkkasin jumppailujen jälkeen itselleni personal trainerin, jonka kanssa on ensimmäisen virallinen personal trainer session keskiviikkona! Olen niiiin innoissani! Salin jälkeen lähdin pikapikalounaan jälkeen mallille ja sain vihdoin ratkaistua synttärilahjaongelmat, jotka ovat piinanneet minua monta viikkoa. Nyt puhkun energiaa, intoa ja positiivisuutta enkä malta odottaa, että pääsen toteuttamaan kaavailemiani yllätyksiä (syytän tästä kaikesta tuota jatkuvaa auringonpaistetta).. Illalla syötiin päivällisvieraiden kanssa Sukkot-majassa, jonka jälkeen katsoin The womenin (erittäin paska leffa) sekä lähdin A:n kanssa leffaan katsomaan you againin (mikä oli puolestaan erittäin viihdyttävä leffa). Mentiin 10.15 (pm) näytökseen ja meidän lisäksi paikalla oli huimat viisi muuta ihmistä:D Huvittavaa.
Tänään (teidän eilen) heräsin melko kiukkuisena, koska olin muka asettanut herätyksen kahdeksaksi, joten kun heräilin L:n huuteluihin, ajattelin, että kohta kännykkä pirisee herätyksen merkiksi.. Kun mitään ei kuulunut, katsoin kelloa todetakseni sen olevan puoli kymmenen. Nice. Ryntäsin koneelle skypettämään, kunnes piti mennä töihin aka lukemaan lapsille kirjoja lattialla makoillen. Välillä M pomppi sängyllään ja tuli halailemaan mua (seisoin sängyn vieressä), A puolestaan kyseli kauhistuneena, että katsoinko sapattina televisiota.. Selitin, että koska en ole juutalainen, saan katsoa sapattina televisiota (en varmaankaan kertonut, että perjantaina A myös kyseli, että "why don't you pray to God" yms muita yhtä helppoja kysymyksiä.. Niin ja muistaakseni lauantaina A kysyi, että miksi otan aina banaanin mukaan kun lähden johonkin. Lapsilla on maailman tarkkaavaisimmat silmät.). Kohta lähdetään ensimmäiseen au pair-tapaamiseen, joka sattuu olemaan host family event. Olen poikkeuksellisesti illan töissä, koska hostvanhemmille tulee paljon vieraita. Olen itse asiassa innoissani töissä olemisesti, koska viimeiset kolme päivää ovat olleet yhtä lomailua ja koska mun lapset vaan on niin ihania.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010
days 43, 44 and 45
Tällä viikolla au pairinne on ollut erittäin väsynyt. Elimistöni vissiin viimein tajusi, että viiden herätykset ovat tulleet pysyäkseen, joten olen kärsinyt jatkuvasta päänsärystä sekä väsymyksestä. Onneksi isällä on kuitenkin sekä huominen että perjantai vapaata Sukkotin ansiosta, joten saan nukkua hieman pidempään. Muutenkin ne ovat vähän löysempiä päiviä, huomenaamulla pääsen esimerkiksi shoppailemaan, koska minua ei tarvita: D (äiti: pitää löytää hostlapsille lahjat)
Maanantaina minulla oli aamupäivä vapaata, joten lähdin kävelemään pihalle kameran kanssa. Vaikka en todellakaan ole mikään luontohihhuli niin olen kaivannut luonnossa olemista, sitä, että ei tarvitse ajaa autolla joka paikkaan ja sitä, että saa kuunnella muitakin luonnonääniä kuin ainaista autojen tööttäilyä. Silloin oli vaihteeksi todella lämmin, joten minulle tuli kuuma, vaikka en ees lähteny hikilenkille. Muuten maanantaina ei tapahtunut mitään erikoista, olin lasten kanssa, kylvetin L:n, autoin G:tä laittamaan lapset nukkumaan ja hain R:n myöhään töistä. Tai no, katsoin vielä illalla Housea hostien kanssa, mikä oli ensimmäinen kerta, kun katsoin televisiota niiden kanssa.. Jännää, mutta kivaa. Ja hei, Housesta alkoi uudet jaksot! Ei sillä, oon ihan out siitä, koska en ole nähnyt sitä edellistä kautta.. Mutta House on House vaikka olisikin jäänyt kausi välistä.
Tiistaina olin L:n kanssa puistossa, jonne ajoin. Mistä huomaa imevänsä itseensä amerikkalaisia vaikutteita? Siitä, että ajaa matkan, jonka voisi oikeasti kävellä. Perustelin ajamista kuumuudella ja 2-vuotiaan mahdollisilla kiukkuamisilla.. Päivemmällä minulla oli monta tuntia vapaata, jolloin nukahdin (vahingossa) kavereiden kanssa juttelemisen jälkeen. Otin sitten yli tunnin päikkärit, jonka jälkeen kävin herättämässä nuorimmaisen omilta uniltaan. Olimme kummatkin vielä niin unenpöppörössä, että vain istuimme kymmenisen minuuttia keinutuolissa, L minun olkapäähäni nojaten. Päivälliseksi oli pihvit (ensimmäistä kertaa!) ja pastaa. Saatoin melkein pyörtyä pihvien punaisuudesta(G kyllä sanoi, että saan kypsentää omaani vielä hänen well-doneansa enemmän), mutta olin rohkea ja söin oman verenmakuisen pihvini, joka itse asiassa oli melko hyvää. Ehkä alan vastedes syömään pihvini mediumina? Tai medium plussana, joka vissiin on oikeasti vain done. Päivällisen jälkeen hain isän, jolla oli jokin tapaaminen, joten autoin taas G:tä laittamaan lapset nukkumaan. Katsoimme vielä yhdessä jakson Gleetä, joka pääsi kertaheitolla minun lemppariohjelmien listalle! Pitää kiriä kausia hulusta.. (tiistain ps: tein lihasliikkeitä ennen Housea.... Believe it or not.)
Tänään olimme L:n kanssa Little Gymissä sekä piipahdimme pankissa, josta L sai tikkarin (kunpa isommatkin sais!). Minulla on virallisesti hirveä läskikriisi, joten ajattelin huomenna käydä tutustumassa yhteen kuntosaliin, jonka mainoksen näin pari viikkoa sitten. Läskeistä onkin hyvä siirtyä ruokaan, nimittäin meillä on kohta päivällinen eikä mikä tahansa päivällinen, vaan päivällinen, jonka syömme siellä Sukkot-majassa!! Ja meille on tulossa iso lössi vieraitakin. Minulla on kyllä huutava nälkä, joten toivottavasti ruokaa on riittävästi. Ai niin, päivällisen jälkeen hengaan au pair bffni kanssa (aka saksalaisen An), jee!
PS Tajusin muuten, että mun quartesien kerääminen on hieman vaikeaa, koska maksan aina kortilla..
Philadelphia
Naked Chocolate cafe (tiedän, kuvat tulevat päiviä myöhässä..)
hienoimmat ovet ever! (philly)
cool pyörä! (philly)
kävelyreissun saldoa
// Piti vielä tulla kertomaan, että täällä oli illalla uskomaton myrsky. Tai oikeastaan salamasota, koska sadetta (aka kohtisuoraa vettä uskomattomalla voimalla) kesti vain noin vartin ajan.. Onneksi olin kerrankin onnekas ja onnistuin välttämään sateessa ajamisen, kohdalleni osui vaan valtavan voimakas tuuli ja ne uskomattoman hienot salamat. Vau, Amerikassa kaikki on tosiaankin suurta. (myös ötökät, yääh)

sunnuntai 19. syyskuuta 2010
days 40, 41 and 42
Oho, onpas ollut kiireinen viikonloppu.. Hienon satuni muodossa saittekin jo tietää perjantai-lauantai-yön seikkailuista, mutta koitanpa muistella muitakin kuulumisia..
Ai niin, näin aluksi, kun vielä muistan: meinasin ajaa viikon puolivälissä joidenkin haisunäätien minkä lie päälle kun olin tulossa kotiin aamulla!! Omg kun säikähdin kuoliaaksi.. Niiden eläinten silmät oikeen kiilu pimeässä ja musta tuntui, että ne hyökkää päälle, mutta onneksi ehdin väistämään ja hidastamaan tarpeeksi. Oli _näin_ lähellä etten palannut takaisin varmistamaan ettei ne kuollu:D
Asiasta toiseen, perjantaina työskentelin siis koko illan, koska lauantaina oli Yom Kippur ja hostvanhemmat olivat perjantai-iltana synagogalla melkein kymmeneen. Laitoin lapsia nukkumaan 2,5 tuntia, mutta tärkeintä on, että he nukahtivat! Aa mama olin niin onnellinen ja ylpeä itsestäni kun viimeinenkin lapsi nukahti. Olin ihan varma, että lapset pomppisivat hullun lailla paikasta toiseen vielä vanhempien tullessa kotiin.. Yöllä M sitten kipittikin mun viereen, minkä jo tiesittekin..
Lauantaina olin herätessäni aivan järjettömän väsynyt, mutta onneksi lauantai on mun täysi vapaapäivä! Lähdimme puolenpäivän maissa A:n kanssa Philiin, jossa päädyimme vain kiertelemään siellä sun täällä. Risteyksissä jompi kumpi kysyi aina "left, right or straight?" ja mentiin fiiliksen pohjalla, oli kyllä todella mukavaa! Kirjoitettiin puistonpenkillä meidän the list asioista, joita me haluamme tehdä täällä, kierrettiin ulkotaidenäyttely sekä annettiin dollarit kodittomien hyväksi (mulla oli vaikeuksia olla antamatta paljon enemmän, säälin niitä raukkoja vaan niin paljon). Käytiin Naked Chocolate cafessa kahvilla ja teellä (ja silmänruualla... oon vahvasti sitä mieltä että olen löytänyt indierokkaripehmokäheäääniruskeakutrisen tulevaisuuden mieheni. oho hups äiti, unohda äskeinen:>>). Eksyttiin vahingossa pariin kenkäkauppaan, joista vakavasti teki mieli kotiuttaa muutama pari konjakinruskeita saappaita sekä mustavalkoisia herrainkenkiä. Ah. Erään teeliikkeen ikkunasta bongasin Marimekon teekannun, jonka alkuperää oli pakko käydä kysymässä erittäin kiukkuiselta myyjältä.. Kävimme päivällisellä kiinalaisessa, mikä oli kyllä pieni pettymys, koska ruoka oli melko mautonta. Odotin keitoltani jotain muuta kuin kaupan mauttomimpia nuudeleita mauttomimmilla kananpaloilla höystettynä. Illalla tulimme hiljaiseen kotiini, joten päätimme mennä vielä A:n kotiin katsomaan Up in the Airin (en vaan ymmärrä miten se voi olla niin hyvä leffa). A toi minut takaisin kotiin, pojat nukkuivat basementissa ja R halusin kuulla kaiken päivästä, joten pääsin melko myöhään nukkumaan..
Tänään heräsin väsyneenä, nice. Mun hostisä on kyllä maailman paras, aamulla ensimmäiseksi se hieroi mun hartioita, koska en muistanu yhtä kysymystä, mikä mun oli pitänyt kysyä eilen illalla.. :D Aamupäivästä pystytettiin Sukkah (miten lie kirjotetaankaan suomeksi..) ja iltapäivästä oli töitä muutama tunti, kun pojilla oli soccerii. Olin kotona vaihtelevan lapsikatraan kanssa ja koska täällä oli vaihteeksi kuuma niin lapset saivat uiskennella pihalla. (Meillä on nytkin +25 vaikka kello on melkein kymmenen illalla:P) Mua nauratti niin paljon, kun hostisä puki nuorimmaista ja tuli kysymään multa, että laitetaanko erään mekon alle t-paitaa... Illalla hostit lähtivät kavereidensa luo päivälliselle, joten minä hain A:n, jonka kanssa mentiin Chili'siin päivälliselle ja myöhemmin A:n kotiin juttelemaan. Kuusi USA-viikkoa takana, oho!

lauantai 18. syyskuuta 2010
Olipa kerran..
..tunnollinen au pair, joka heräsi 1:58 3-vuotiaan koputuksiin ja hiljaiseen huutoon: "Roosa, I'm scared".. Tunnollinen au pair ja 3-vuotias kävivät alakerrassa hakemassa vettä, kömpivät au pairin sänkyyn, kävivät vessassa ja kömpivät takaisin au pairin sänkyyn. Tunnollinen au pair heräili pitkin yötä, viimeisen kerran seitsemältä kertomaan hostisälleen, että 3-vuotias nukkuu hänen kanssaan. Yhdeksältä tunnollinen au pair heräsi 3-vuotiaan kirkkaaseen kuulutukseen "Roosa, it's morning time!". Tunnollinen au pair oli hyvin onnellinen, mutta hyvin, hyvin väsynyt..
PS Tänään vuorossa Philadelphia ja saksalainen A!

torstai 16. syyskuuta 2010
days 38 and 39
Tätä au pairia väsyttää.. Takana on melko pitkiä päiviä ja edessä olisi vielä huominen. Ei siinä mitään, lasten kanssa on todella kivaa, mutta viiden herätykset tahtovat näin illansuussa painaa silmäluomia kiinni.. Pariin viime päivään on kuitenkin mahtunut yhtä sun toista, joten seuraavaksi seuraa niitä kuuluisia kuulumisia.
Eilen, (öö) keskiviikkona jäin kotiin L:n kanssa. Kävimme kävellen leikkipuistossa sekä leikimme niin ulkona kuin sisälläkin (meinasin ensin kirjoittaa ulkona kuin pihallakin.. Seriously, tarviin unta.) Hostisä oli töissä myöhään, mutta haettuani hänet halusin lähteä ulos, kun kerrankin oli aikaa ja virtaa. Kävin hakemassa The Cheesecake Factorysta porkkanakakkua (ehkä maailman parasta) minkä kanssa päädyin Starbucksiin. Hieno suunnitelmani oli tehdä esseitä Silver Bayn viikonloppua varten, mutta olisi pitänyt arvata, että se ei onnistu, koska Starbucksissa on aina au paireja.. Törmäsin siis erääseen ruotsalaiseen au pair-poikaan ja hetken päästä siellä olikin suuri joukko (ruotsalaisia!) au paireja. Oli kyllä tosi kivaa jutella muiden au pairien kanssa koneella istumisen sijaan! Kotona R oli laittanut pesukoneeseen tiskisaippuaa(miehet..), joten hostit siivoilivat vaahtokatastrofia ja kun piikittelin R:ää asiasta, hän heitti hirveän kasan vaahtoa mun päälle.. Oli siis hauska ilta. Niin ja törmäsin ruotsalaiseen body builder-au pairiin, joka tuli tänne muutama viikko sitten! Hahah olin kyllä kuvausten perusteella odottanut massiivisempaa näkyä... Menin nukkumaan suht myöhään, eihän tämä vain tarkoita, että alan lipsua normaaliin Suomen unirytmiini?
Tänään heräsin ensimmäisen kerran kolmelta, sitten neljältä, sitten viideltä ja viimeisen kerran kahdeksalta kun 3-vuotias koputti oveen. Jäin kotiin väärällä jalalla heränneen L:n kanssa, kymmeneltä meillä oli play date ruotsalaisen A:n ja Kolumbialaisen M:n kanssa! Tai no, meidän lapsilla oli play date.. Jee jee, olin kyllä niin innoissani, kun päästiin taas ulos touhuamaan. (Sisällä istuskellessa aika vaan kuluu paljon hitaammin. Tai miten sen nyt ottaa, tää viikko ei todellakaan ole kulunut hitaasti..) L oli hieman ujolla ja myrtsillä tuulella, joten sain kanniskella häntä melkoisen paljon (mulla tulee olemaan mahtavat lihakset tämän vuoden jälkeen), liukumäkeenkin mentiin yhdessä. L sai pieniä raivareita pitkin päivää, turvaistuin oli väärällä puolella autoa, mehu ei ollut oikeanlaista, musiikki ei ollut tarpeeksi prinsessaa tai mikki hiirtä (näitä prinsessaraivareita olen saanut nähdä jo nyt ihan liikaa! :D) mutta onneksi kaikki päättyi kuitenkin aina nauruun ja hymyyn. Tulimme takaisin kotiin hieman ennen kahtatoista, nopean lounaan jälkeen laitoin L:n päiväunille ja kävin hakemassa M:n koulusta, joka juoksikin luokasta innoissaan halaamaan mua! Kotona luin M:lle kirjoja, ihmettelin puutarhanhoitajiamme sekä aloittelin pyykinpesua M:n katsoessa televisiota. Illalla olen lopetellut pyykkien pesun, hakenut isän töistä ja maannut sängyllä valmiina nukahtamaan. Täällä satoi tänään (tai no, vieläkin ripottelee)! Syksy on siis ehdottomasti tulossa, pudonneita lehtiä on jo kaduilla, vaikka puut ovatkin vielä melko vehreitä. Tajusin juuri, että jos haluan kuvia juuri tästä kesän ja syksyn vuorojen vaihdosta niin ne täytyy ottaa nyt, ensi vuonna tähän aikaan en enää ole täällä... Haikeaa jo nyt:D Anyways, autoin vielä illalla hostäitiä laittamaan lapset nukkumaan, koska hostisällä oli puhelintapaaminen.. Kolme vanhinta lasta sulkeutuivat poikien huoneeseen, kun minä valmistelin nuorinta suihkuun. G:n astuessa poikien huoneeseen alkoi hirveä itkuserenadi.. M tuli hetken päästä selittämään minulle, että he olivat halunneet yllättää äidin menemällä alakertaan yökkäreissä (eli valmiina nukkumaan), koska olimme aikaisemmin puhuneet, että lapset voisivat nukkua tämän yön basementissa (huomenna ei ole koulua..). Mietimme G:n kanssa, että mihinköhän se suihku-osuus unohtui, josta olimme puhuneet 15 minuuttia sitten päivällispöydässä.. Eipä sitten tullut basement-yötä lapsille.. Lueskelin sitten itkukohtausten jälkeen tytöille kirjoja, kunnes G oli laittanut pojat nukkumaan. Sanoessani hyviä öitä tytöille, L sanoi "kiss!" ja tuli antamaan pusun..
Good night guys^^
//pakko vielä kertoa, että mulle tehtiin äsken akupunktiota ja melkeen pyörryin! COOL!

tiistai 14. syyskuuta 2010
days 36 and 37
Eilen oli aivan ihana päivä! Minun ei tarvinnut viedä hostisää töihin aamulla vaan hän vei hostäidin kanssa pojat kouluun, koska eilen lapsilla oli tämän lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä. Jäin aamulla kotiin nukkuvien tyttöjen kanssa, jotka nukkuivat vielä silloinkin, kun G (hostäiti) tuli kotiin. G vei vanhemman tytön kouluun ja minä aloitin valtavan pyykkiurakan (11 päivän lastenvaatteet..) sekä laitoin L:n (nuorin lapsi) valmiiksi, koska kymmenen maissa lähdimme hostäidin ja L:n kanssa "pikkujumppaan", minkä jälkeen kävimme yhdessä uudessa ruokakaupassa, jossa kaikki on niin organisoitua ja siistiä ja kaunista, että voisin asua siellä! Kotiin palattuamme söimme lounasta, G haki M:n (vanhempi tyttö) koulusta ja L meni päiväunille. Minä hengailin vähän aikaa koneella, jonka jälkeen alkoi taas työt kun G lähti hakemaan poikia koulusta ja M halusi (!!) jäädä mun kanssa kotiin. Loppupäivästä oltiin pihalla, hypittiin ruutua, pyöräiltiin, puhalleltiin valtavia saippuakuplia (tai oikeastaan ei puhalleltu vaan liikutettiin laitetta, josta tuli valtava saippuakupla). Minulla oli niiin kivaa lasten kanssa! Tytöt ovat yleensä kovia äidin perään, mutta eilen kummatkin kyselivät minun perään, mikä oli aika söpöä! L oli erikseen kysellyt Roosan perään, joten hostäidin piti tuoda hänet pihalle mun luo. Aws. Illalla syötiin päivällistä, jonka jälkeen kylvetin L:n (se oli eilen ihan Roosan tyttö!) ja laitettiin lapset nukkumaan, koska R työskentelee maanantaisin myöhään. Menin alakerran television ääreen katselemaan Jason Mrazin konserttia odotellen soittoa R:ltä ja heräsin reilun puolen tunnin päästä, kun puhelin pirisi... :D
Tänään on ollut vähän löysempi päivä.. Vein G:n kanssa M:n kouluun ja sain loppuaamun vapaaksi kun pojat ja M olivat koulussa ja G otti L:n mukaansa asioille. Kävin tankkaamassa auton matkalla mallille, jossa yritin avata Macy'sille jäsenyyden, mutta myyjä naputteli koneelle vääriä tietoja, joten seuraava yritys onnistuu vasta KUUKAUDEN päästä.. Sitä odotellessa siis. Iltapäivällä olin tyttöjen kanssa, kummatkin ottivat päiväunet (munkin teki mieli..) ja hostäitiäkin väsytti, joten meillä on ollut täällä väsynyttä porukkaa tänään.. Poikien koulupäivän loputtua leikittiin pihalla, katsottiin televisiota ja syötiin päivällistä. Hain isän töistä, jonka jälkeen syötiin vähän lisää päivällistä ja juteltiin niitä näitä.
Pakko kertoa teille vielä yksi maailman söpöimmistä jutuista: hostit olivat laittamassa lapsia nukkumaan, kun L, joka (yleensä) menee nukkumaan viimeisenä, huuteli "Roosa! Roosa! Roosa! Roosa!". Odotin hetken aikaa, mutta huutelu ei loppunut joten menin L:n luo, joka halusi vain nähdä minut, pusutella ja esitellä prinsessakortit. Aws, niin söpöä. En ole tainnut kertoa sitäkään, että eilen J palasi autotallista sisälle halatakseen minua ennen kouluun lähtöä? Hihi.
PS
Nää on niitä sillybandseja, joista koko Amerikka on ihan sekaisin.. Tää jäi mun käteen, kun leikin M:n kanssa päivällä.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010
days 34 and 35
Perjantai-iltana hain A:n ja päädyimme sen jälkeen myöhäselle päivälliselle Chili'sisiin. Pelattiin vielä myöhään illalla Blokusta ja katottiin The Lake House. Lauantaina heräsin, kun A nousi sängystä.. Nousin sitten itsekin ja ajattelin touhutessani kaikkea turhaa, että kylläpä väsyttää paljon, vaikka kello on jo yhdeksän (meillä oli herätys asetettuna yhdeksäksi) kunnes tajusin katsoa kelloa huomatakseni, että se on 6.30. :D Sanoin hädissäni A:lle että eikö kello olekaan yhdeksän, mihin se vastasi, että ei tietenkään, onneksi.. Hyppäsin nopeasti takaisin sänkyyn ja jatkoin nukkumista muutaman tunnin ajan. Lähdettiin aamiaisen jälkeen mallille kauppoihin pyörimään ja tutustumaan lisää. Shoppailtiin vähän (oli muuten huvittavinta ikinä kun päädyttiin kummatkin Forever 21:ssä katselemaan talvipipoja tietämättä, että toinenkin katselee talvipipoja.. Ei vissiin odoteta syksyn ja talven tuloa? On vaan niin outoa, että täällä on vieläkin niin lämmin ettei tarvii syksyvaatteita..) ja käytiin syömässä myöhänen lounas, haettiin meiltä A:n tavarat, minkä jälkeen vein sen kotiin ja tulin takaisin tänne odottamaan hostien saapumista. Illalla esittelin hostisälle kuvia kodista ja Kyyjärvestä, se rakastui meidän taloon ja oli todella impressed kun kerroin, että isi on rakentanut talon ja äiti suunnitellut. Myöhemmin illalla hostisä näki, kun olin ottamassa särkylääkettä päänsärkyyn, jolloin hän lupasi hieman pistellä mua akupunktioneuloilla, mistä innostuin huimasti! Ja kun hostisä kuuli, että mulla on päänsärkyä useamman kerran viikossa, hän sanoi, että alkaa hoitaa minua säännöllisesti. Siistiä. Ja niin uskomatonta kuin se onkin, akupunktio oikeasti auttoi päänsärkyyn! Minuun tökittiin neuloja niin käsiin, jalkoihin kuin päähän! Kun R alkoi vetämään neuloja pois, en edes muistanut, että minulla oli neula päässä ennen kuin se otettiin pois.. Hahah.
Tänään on ollut hirveätä häslinkiä, poikien jalkapalloharkat alkoivat ja muutenkin hosteilla on paljon tekemistä, kun koulu alkaa huomenna. Aamusta olin lasten kanssa muutaman tunnin ja muiden lähtiessä jalkapalloharkkoihin jäin kotiin päiväunilla olevan nuorimmaisen kanssa. Iltapäivällä kaikki lapset olivat vanhempien mukana, joten ehdin jutella Skypessä kakkosperheen kanssa. Jullella on ehkä maailman parhaat jutut, pakko jakaa teiän kanssa yksi:
Julle sai tietää, että sillä hetkellä kello oli Suomessa noin 22, meillä 15, mihin Julle "Hitto sinne on pakko tulla, ei tarviis mennä vieläkään nukkumaan!" .... "Sulla on kyllä onnea".
Illalla minulla on ollut vapaata, joten olen oleskellut huoneessani (väsyttää!). Meillä oli vaihteeksi vieraita, jotka toivat päivälliseksi pitsaa. Kävin ajelemassa Targetissa, minkä jälkeen olen vain maannut sängyssä dataillen. Kohta lähden nukkumaan (kello on kahdeksan...:D) koska a) mulla on taas päänsärky b) väsyttää vaan ihan hirveästi.
3 v oli muuten kysynyt eilen ajomatkalla hostisältä, että "onko Roosa kotona, kun me mennään sinne?". Aww.
PS ÄITI, olisitko pliis niin ihana ja lähettäisit tänne mun punaisen kirjan? Sen laulukirjan unou? Haluaisin soittaa flyygeliä..

perjantai 10. syyskuuta 2010
day 33
Oon unohtanu kertoa, että keskiviikkona törmäsin kaupassa mun LCC:hen ja maailman ystävällisempään mieheen. Ensin se odotti kiltisti, kun kävin hakemassa kananmunia ja selitti vielä muille samalla kassalla jonottaville, että tulen kohta takaisin.. Seuraavaksi se antoi mulle pikkudollareita, kun ostokseni maksoivat 40,28 dollaria ja mulla oli käteistä vaan 40 dollaria ja joitain pikkudollareita. Se mies sitten antoi mulle puuttuvat sentit..
Mulla on kyllä ollut uskomattoman tylsää eilisillasta lähtien. Eilen illalla vielä ajattelin, että luenpa sitten rauhassa kirjaa, kunnes päädyin siivoamaan pyykinpesuainekatastrofia.. Siihen meni se lukemiseen varattu tunti!
Onneksi saksalainen A tulee tänään yöksi, huomenna mennään mallille!

torstai 9. syyskuuta 2010
day 32
Sain tänään tietää, että nyt on juutalainen uusivuosi.. Kiva. Hyvää uutta vuotta vaan kaikille!
Tänään oon yrittänyt järjestellä lasten leluja ja kirjoja.. Siihen menee ainakin sata vuotta, koska niitä on niin paljon niin monessa paikassa. Käytin tila-auton autopesussa, kävin postissa lähettämässä postikortteja Suomeen ja yritin saada rästijuttuja tehtyä, melko huonolla menestyksellä tosin.. Nyt mulla on kuolettavan tylsää, televisiosta ei tule mitään, voitteko uskoa? Olen Amerikassa eikä televisiosta tule mitään.. Päädyin kattomaan (kuuntelemaan) Kardashianeita samalla kun yritän saada Pariisin juttua kirjotettua, oon onnistunut vahingossa deletoimaan sen jo kahdesti!! Menee hermot ihan totaalisesti. Jospa saisin sen tehtyä vielä tämän illan aikana niin vois huomenna keskittyä muihin rästihommiin.
Keksikää mulle tekemistä! On ihan tylsää olla lomalla kun kaikki muut on töissä..

Miikan seikkailut, osa 1
Olimme Miikan kanssa kirjoitelleet eilen järjettömän pitkän jutun, ja olin lisäämässä siihen kuvia kun se juttu päätti kadota... Nice. Tänään siis luvassa uusi yritys, here we goooo!
Miikka kertoo:
Torstaina lähdimme reissuun kohti Connecticutia. Roosan laukut painoivat aivan liikaa, neiti meinasi pakata mukaan myös korkokengät, mutta onneksi se jätti ne loppujen lopuksi kotiin.. Kymmenen minuuttia ennen lähtöä Elkinsin asemalle se kuitenkin päätti vielä vaihtaa tavarat punaisesta kannettavasta laukusta mustaan vedettävään.. Siinä se juoksi hullun lailla sinne ja tänne, heitteli tavaroita laukusta toiseen ja JÄRJESTELI laukut ja kotiin jäävät tavarat oikeille paikoille, jotta olisi sitten kivempi tulla siistiin kotiin.. (Naiset.) Viisi minuuttia ennen lähtöä Roosa meni seisomaan kuivausrummun eteen odottamaan kuivausohjelman loppumista. Pääsimme lähtemään minuutti aikataulusta myöhässä, kunnes Elkinsin asemalla tajusimme, että saamme odottaa Philiin menevää junaa 20 minuuttia. Elkinsin asemalla vampyyrihampainen mies tuli kysymään Roosalta, että pelaako se koripalloa kun on niin pitkä. Hajosin totaalisesti, kuinka tuo vohvelimaha voisi pelata koripalloa? Philin asemalle päästyämme huomasimme, että saamme odottaa Stamfordiin lähtevää junaa 1,5 tuntia.. Neiti alkoi lukemaan kirjaa, minä tylsistyin huulipunien, hiuspinnien ja muiden yhtä tärkeiden tavaroiden joukossa neidin käsilaukussa. Ennen junaan pääsyä jonotimme oikealle laiturille johtaville portaille tasan junan ilmoitettuun lähtöhetkeen saakka.. Huumekoira kierteli meidän joukossa ja Roosa sai melkein paniikkikohtauksen kun se koira melkein koski sitä.. Stamfordissa hyppäsimme J:n kyytiin ja ajelimme J:n kotiin. J esitteli meille Darienia, rannan, keskustat, mallin.. (Roosan lisäys: Darien on hirveän kaunista asuinaluetta, idyllistä ja vehreää).
Perjantaina tytöt hakivat aamiaiseksi muffinsit.. Aamupäivällä käytettiin J:n hosttyttöä uimakoulussa, siellä J ja Roosa puhuivat paikallisen hostäidin kanssa ja myöhemmin kirjastoreissulla he puhuivat paikallisen au pairin kanssa.. Alan epäilemään, että noi kaksi on ohjelmoitu tunnistamaan au pairit ja host-alkuiset ihmiset. J:n kotona tytöt tanssivat Fröbelin palikoita ja minä söin melkein pellillisen J:n tekemiä syntisen hyviä (valmistaikina)pikkuleipiä. En jättänyt muille kuin muutaman..
Uimakouluun menossa!
(käytiin lainailemassa leffoja kirjastosta)
Ajeltiin..
Illemmalla ajeltiin kuntosalilta toiselle ja loppujen lopuksi vielä pankkiinkin aktivoimaan J:n pankkikorttia kun ei nuo saaneet sitä aktivoitua puhelimessa (soittivat ainakin 20 kertaa). (Naiset.) Roosa kyllä monesti selitti, kuinka helposti oli saanut omansa aktivoitua puhelimessa. Päivällisen jälkeen haimme kyytiin J:n suomalaisen au pair-kaverin, jonka kanssa kävimme Cold Stonessa jäätelöillä. Sekatavarakaupan yöshoppailujen jälkeen lähdimme mahdollisimman taloudellisesti ajellen takaisin J:n kotiin, koska bensa oli erittäin lopussa.
Cold Stone Creamery
Lauantaina lähdimme New Yorkiin. Kiertelimme siellä sun täällä, Roosa yritti kuvailla minua mahdollisimman monessa paikassa.. Ihan kiva, mutta ensimmäinen kohteemme oli kirjasto, jossa jonkun Carrien piti mennä naimisiin.. (Naiset.) Keltaisissa takseissa matkustaminen oli mahtavaa (ja halpaa) ja muutenkin koko Nykin reissu oli mieletön.
Kirjasto, jossa Carrien piti mennä naimisiin. Roosa näyttää yhtä idiootilta kuin aina, se häpäisee mut..
Keltainen taksi! (shoppailujen jälkeen..)
Hard Rock Cafe
Sunnuntaina ja maanantaina tytöt laiskottelivat makaamalla sängyssä leffoja katsellen. Välillä he saivat itsensä liikkeelle piipahtaakseen puistossa tai ruokakaupassa tai yrittääkseen avata tukkeutunutta vessanpönttöä.. Sitä touhua katsellessa ei voinut muuta kuin hajoilla. Loppujen lopuksi tytöt löysivät vahingossa viemäreiden avaamiseen tarkoitetun imukupin, minkä ansiosta vessanpönttöongelma selätettiin. Tytöt kyllä onnistuivat rikkomaan sängynkin, mutta sekin saatiin onneksi korjattua tukahdutetun naurun säestyksellä.. Sunnuntai-iltana kävimme syömässä The Cheesecake Factoryssa, maanantaina J:n hostäiti tilasi tytöille kiinalaista.. He vaihtoivat yäpukuihin, vetivät viltit korviin ja pistivät leffan pyörimään.
The Cheesecake Factory
Tiistaina kävimme J:n hostisän ja hosttyön kanssa puutarhajätteiden kaatopaikalla, pankissa ja Dunkin Donutsissa aamupalalla, minkä jälkeen veimme tytön kouluun (törmäsinne siihen paikalliseen hostäitiin) ja tulimme J:n kotiin pariksi tunniksi. Haimme tytön koulusta, kävimme palauttamassa leffat kirjaston älymasiinaan ja tulimme vaihteeksti takaisin J:n kotiin. Illalla J vei meidät Stamfordin asemalle, jossa vallitsi kaaos. Junien lähtölaitureita vaihdeltiin minuutin välein, joten ihmiset juoksivat hädissään laitureiden väliä. Roosa päätti muutaman kierroksen jälkeen ettei juokseminen ole häntä varten, joten jäimme seisomaan laiturille odottamaan tietoja meidän junastamme. Loppujen lopuksi pääsimme junaan 20 minuuttia aikataulusta myöhässä kun olimme kuitenkin joutuneet juoksemaan oikealle laiturille. Elkinsin asemalle päästyämme ulkona oli todella pimeää, onneksi matka asemalta kotiimme ei ole kovin pitkä. Kotiin päästyämme Roosa päätti vielä purkaa laukut ja järjestellä tavarat, käydä suihkussa ja laittaa pyykkikasat valmiiksi.. Naiset.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010
days 30 and 31
Sinne meni Darienin loma.. Toissailtana Janiikan hostäiti tilasi meille kiinalaista, kun he lähtivät kylään. Vaihdettiin sitten yökkäreihin, otettiin hyvät asennot sohvalla, kääriydyttiin viltteihin ja laitettiin pyörimään Julie&Julia. Ja olihan meillä tietty sitä kiinalaista (ja jälkiruokaa). Julie&Julia on muuten aivan järjettömän hyvä leffa! Oon halunnu nähdä sen vaikka kuinka kauan ja täytyy sanoa, että odotus palkittiin. Kahden löhöilypäivän aikana ehdin katsoa Ugly Truthin, Up in the Airin, Junon ja Julie&Julian. Enemmän leffoja kuin mitä ehdin katsoa koko kesän aikana..
Darienin kirjastossa on muuten palautusautomaatti. Sellainen, että ei tarvitse nousta autosta, ajaa vaan sen masiinan viereen ja latoo palautettavat tuotteet sellainen tunnistuslaitteen päälle. How cool is that?
Eilen tulin siis omaan hostkotiin. Stamfordin juna-asemalla oli kaaos, junien lähtölaitureita vaihdeltiin parin minuutin välein, joten porukka juoksi ees taas laitureiden väliä matkatavaroidensa kanssa. Minä tyydyin juoksemaan laiturit läpi pariin kertaan, jonka jälkeen jäin seisomaan typerän näköisenä laiturille odottamaan tietoa Philiin menevästä junasta. Loppujen lopuksi jouduin kuitenkin juoksemaan eri laiturille kuin missä seisoskelin kun viimein päästiin junaan 20 minuuttia aikataulusta myöhässä.. Philadelphiassa pienen ihmettelyn jälkeen hyppäsin Elkinsiin menevään junaan ja kun viimein pääsin yömyöhällä kotiin, olin hikimärkä.
Tänään heräsin 8.30 ja aloin pesemään pyykkiä. Kahdentoista maissa oli pakko lähteä kauppaan, kun en ollut ehtinyt syömään mitään koko aamuna.. Oli aika jännää shoppailla kosher-ruokaa, sekä sen jälkeen vielä kokata sitä.. Mutta selvisin ja ruokakin oli hyvää, sekoittelin chiliä, hunajaa ja currya (tein kanaa sipulilla, maidotonta perunamuussia sekä paistettua kesäkurpitsaa). Iltapäivän olen viettänyt jutellen kavereille(aka dataillen), viikkasin myös kuivat pyykit kaappeihin ja kohta pitäisikin aloittaa lelujen ja kirjojen järjesteleminen sekä lähteä urheilemaan juustokakkuja pois..
Illemmalla aion kirjoittaa ainakin sata vastausta meileihin ja fb-viesteihin, kiireinen ilta siis tiedossa.. Niin ja Kurkku, kyllä se Miikkakin kohta pääsee parrasvaloihin;>
PS. Pakko kertoa teille eräs ihmetyksen aihe: löysin ruokakaupasta Darienissa Pandan lakuja! Siis aitoja, oikeita Pandan lakuja! Hieman helmee..
PPS Aikku, onko Alaskan quarter kuinka harvinainen? J sai yhden!!!
PPPS oonko muuten kertonu, että oon käyny tankkaamassa yksin?! Täällä on sairaan halpaa bensaa, about 3 dollarii/gallona eli 3 dollarii/3,8 litraa eli 2,3 euroa/3,8 litraa......

maanantai 6. syyskuuta 2010
days 28 and 29
Kaksi päivää tiivistettynä: leffoja, sänky, ruokaa, herkkuja. Sekä tukkeutunut vessanpönttö, rikkoutunut sänky ja päätöntä ajelua. Tänään käytiin puistossa hengailemassa, jotta ei elämä menisi ihan kokonaan laiskotteluksi. Ai niin, käytiin myös syömässä The Cheesecake Factoryssa, josta on näköjään tullut mun kantapaikka..
Eipä tänne muuta ihmeellistä, huomenna omaan hostkotiin, jossa joudun taas pikku hiljaa totutella työntekoon..
Niin joo, jäin tänään koukkuun yhteen nettipeliin. Vihaan sitä!

lauantai 4. syyskuuta 2010
days 26 and 27
Eilen heräilin suhteellisen myöhään ja suhteellisen väsyneenä, on tää lomailu vaan niin rankkaa.. Aloitettiin päivä viemällä J:n hosttyttö playdatelle ja haettiin aamupalaksi mustikkamuffinsit läheisestä donitsipaikasta. Koska kaikki täällä vaan on hirveän isoa niin edes minä en jaksanut syödä muffinsiani kokonaan.. Enkä edes juoda pientä teetäni. Ravitsevan aamiaisen jälkeen vietiin tyttö uimakouluun, jossa törmättiin erääseen tämän alueen hostäitiin, jonka uusi au pair oli saapunut viikko sitten. Juteltiin niitä näitä au pairiudesta ja mietittiin, että voitaisiin J:n kanssa perustaa tukijärjestö hostperheille ja etenkin au paireille ensimmäisiä viikkoja varten.. Uimakoulun jälkeen hengailtiin J:n kotona, tanssittiin fröbelin palikoita ja nautittiin J:n paistamia pikkuleipiä kylmän maidon kera, nam nam nam. Pikkuleipien jälkeen päätin nuokkua sohvalla kunnes lähdettiin illansuussa ajelulle, tarkoituksena päätyä paikalliselle mallille, mutta aika menikin kuntosalitarjonnan kartoittamiseen (ja kuntosalikierrokseen:D) sekä J:n pankkikortin aktivoimiseen.. Täällä kuntosalijäsenyys maksaa 1000 dollaria vuodessa, aika kova hinta kuosissa pysymisestä.. Päivällisen jälkeen haettiin suomalainen au pair K kyytiin ja suunnattiin Cold Stoneen jätskeille. Siellä ne pyörittele jäätelöä kuin pullataikinaa, lisäten siihen lisukkeita marjoista keksinmuruihin ja karkkeihin. Niin jenkkiä. Ja niiiin siistiä. Illalla juteltiin sängyssä ennen kuin nukahdettiin kunnioitettavasti kymmeneltä... Tämä iltaväsymyskin tuntuu olevan au pair-syndrooma, ainakin näin alussa..
Tänään herättiin SEITSEMÄLTÄ ja vieläpä ILMAN herätyskelloa, mutta päätettiin nukkua vielä tunti ja odottaa, että saadaan herätä kellon piipitykseen. Otettiin aamujuna New Yorkiin ja käytiin ensimmäisenä tsekkaamassa kirjasto, jossa Carrien piti mennä naimisiin (mutta se oli remontissa, joten ei saatu hienoja kuvia..), jonka jälkeen käveltiin Fifth Avenuella ja bongailtiin näkemisen arvoisia paikkoja. Käytiin ihastelemassa uberkalliita koruja Tiffanylla, jonka jälkeen erittäin nälkäisinä kävelimme ensimmäiseen näkemäämme lounaspaikkaan. Lounaan jälkeen kinusin J:n kanssani sairaan hienoon LEGO-kauppaan, josta jatkoimme matkaa NBC-kaupan (aivan järjetön määrä tv-sarjojen fanikrääsää) kautta Timew Squarelle. Kierrettiin valtava M&Ms kauppa (ihmettelenpä vaan, kuinka niin pienistä makeisista voi saada aikaan niin suuren kaupan, oikeasti, siinä kaupassa oli kolme kerrosta..) josta oli pakko ostaa M&Ms karkkikone sekä vaaleanpunaisia M&Msejä.. Seuraavaksi käveltiin Hard Rock Cafeeseen, josta ostin Aapeelle pinssin ja itselleni käsikorun. Hard Rockin edessä hyppäsimme legendaarisesti keskellä liikennettä seisovan keltaisen taksin kyytiin ja huristimme Macy'sille, jossa viihdyimmekin seuraavat pari tuntia, jonka jälkeen huristimme taas taksilla takaisin Hard Rockiin päivälliselle. Mahat poksahtamispisteessä kävelimme Grand Stationille, jossa muuten oli hääpari otattamassa hääkuvia!
Kotimatkalla bongasin sellaisen kellonaikaa ja lämpötilaa näyttävän taulun, jossa asteet olivat celsiuksina! Kävelymatka juna-asemalta J:n kotiin tuntui muuten pitkältä, koska oli niin kylmä, vain kaksikymmentä celsiusta. Sanoinhan, kylmä..
PS New York vaan on niin ihana.
PPS ei tänne sitten tullutkaan mitään trooppista myrskyä, how boring..
PPPS Aikku, SAIN VALTAVAN KASAN DOLLARIN KOLIKOITA!

torstai 2. syyskuuta 2010
day 25
CONNECTICUUUT!
Aamulla seikkailin moottoriteillä ja iltapäivällä juna-asemilla. Great day!
Hostitkin siis lähtivät tänään reissuun, ajoin auton lentokentältä kotiin ja voi herranjumala sitä liikenteen määrää.. Oon onnellinen että mulla oli navigaattori, muuten olisin ollut ihan hukassa. Ajaminen oli kuitenkin ihanaa, vaikka jouduin ajamaan meidän tila-autolla ja sitä liikennettä todellakin oli PALJON. Oltiin kotona kahdestaan taloudenhoitajan kanssa, oli tosi outoa kun oli niin hiljaista.. Miikka ja minä ajateltiin lähteä kotoa ajoissa, jotta ei tule kiire, joten päädyttiin istumaan Philadelphian juna-asemalle reilun tunnin ajaksi:D Ehdinpä lukea edellisen Au Pairin antamaa kirjaa.. Ja juoda pahaa mansikkasmoothieta. Oikeasti, se oli pahaa:< Mutta junassa oli ihanan pehmeät penkit, aivan täydellisen pehmeät!
Stamfordin juna-asemalla oli hirveä hälinä, mutta löysinpä kuitenkin J:n ja päästiin liikenteestä huolimatta sujuvasti tänne J:n kotiin! Ollaan tässä illalla syöty ja katsottu telkkaa, täydellisen rentoo. J:n hostäiti on himokokki, joten arvatkaa kuka aikoo syödä täällä monen viikon edestä?
PS. HUOMENNA TÄNNE TULEE TROOPPINEN MYRSKY, JEE!!
PPS Ella, en oo ehtiny vastaamaan vielä mut tässä vastaus yhteen kysymykseen: se hurrikaani on vissiinkin kiertämässä tän paikan, missä oon nyt (ja omankin kodin) ja me saadaan vaan tuo trooppinen myrsky (Elkinsiinkin on kyllä luvattu hirveitä sateita, liittyy luultavimmin siihen hurrikaaniin.). Sulkeudutaan sisälle ruokakasan kanssa, ei paha! : D

keskiviikko 1. syyskuuta 2010
day 24
Au Pair kämmäilee osa 1(0):
Kävin tänään kaupassa meiän isolla autolla. Kun olin lähdössä pois, istuin autoon ja aloin ihmettelemään, että miksi se yhtäkkiä haisi niin pahalle kunnes tajusin, että istuin jonkun muun autossa.... Siis ei näin voi käydä oikeasti:D Puoli Roosaa nauroi ja puoli Roosaa oli ihan varma, että joku näki ja tulee pidättämään mut..
Mutta se niistä kämmäilyistä tällä erää.. Tulette kyllä varmasti kuulemaan lisää.
Tänään minulla oli busy busy päivä. Aamulla jäin ensin yksin kotiin nuorimmaisen kanssa, aamupäivästä taas jäin kotiin nuorimmaisen ja poikien kanssa. Tänään oli vaihteeks lämmintä yli 90 Fahrenheittia joten lupasin lapsille vesileikkipäivän. Pojat olivat kuitenkin villillä ja kuurolla tuulella ja kun putkimieskin ilmaantui kaiken tohinan sekaan kyselemään vuotavista hanoista niin sain juosta vettä valuva kaksivuotias sylissä (ja mulla oli päivävaatteet!) ulkoa autotalliin kellariin yläkertaan autotalliin ulos sisälle autotalliin ja taas ulos. Samalla piti pitää silmällä allasta täyttelevää viisivuotiasta ja huolehtia ettei liian moni ovi jää auki.. Ulkonakaan ei voitu turhan kauaa olla, koska altaan tyhjennys+kymmenen metrin matka sisälle vie aikansa villillä päällä olevien lasten kanssa. Kerran ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun kaikki lapset olivat päässeet kynnyksen yli kunnes vanhin poika heitti veljensä kengät kauas pihamaalle.. Mutta selvisin! Seuraavaksi piti selvitä viisivuotiaan vaatteiden vaihdosta, kaksivuotiaan päikkäreille laitosta, seitsenvuotiaan vaateongelmista ja putkimiehestä samaan aikaan. Selvisin siitäkin! Sain pojat välipalalle, jolloin alkoikin sitten seuraava urakka. Pojat alkoivat leikkimään ruualla, eikä syömisestä tahtonut tulla mitään.. Iso siivousurakka odotti enkä halunnut, että nuorimmainen heräisi poikien mekastukseen joten pojat piti saada syömään ja hiljentymään.. Istuin nuoremman pojan viereen ja hassuttelemalla käytännössä syötin välipalan hänelle, vanhin poika onneksi rauhottui hieman ja söi itse.. Joten selvisin! Välipalan jälkeen siirryimme poikien huoneeseen siivoamaan.. Poikien huonehan on aivan nuorimmaisen vieressä, joten huojasin pojat leikkimään "kuka on kauiten hiljaa" jotta L ei heräisi ja samalla auttelin (aka tein kaiken työn itse) poikia siivoamaan. Hostäiti tuli kotiin vanhemman tytön kanssa ja minä siirryin poikien kanssa kellariin siivoamaan, jossa tein hajallaan olevista leluista kummallekin pojalle oman kasan, jotka he sitten hieman vastustellen siivosivat. Selvisin! Toisaalta oli kyllä ihan kiva, kun oli kunnolla tekemistä ja touhua..
Iltapäivällä kävin tosiaan siellä kaupassa ja suomalaisen au pairin L:n luona hakemassa gps:n lainaan huomiseksi kun pitää ajaa lentokentältä kotiin. Kävin hakemassa isän ja vein hänet saman tien johonkin tapaamiseen, samalla sain selville, että hostisä luuli Nokiaa RUOTSALAISEKSI!!! Järkytyin ja meinasin ajaa ulos tieltä.. En nyt ihan, mutta kuitenkin. Hostäiti paistoi tänään lettuja, pitää vissiin vähän opettaa sitä joku päivä.....
PS Minna, et ikinä arvaa mitä kävi kun hieman sheivailin... sain käyttöä Hello Kitty-laastareilleni<3
PPS Oon niin innoissani siitä, että täällä kuuluu aina radiosta hyvää musiikkia! Kanavia on niiiin monta että aina joltain kuuluu jokin huippuhyvä biisi!
http://www.youtube.com/watch?v=3JV74i4yvcA

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)