Tuota. Mistähän sitä alottas? Ehkä siitä, että MÄÄ OON USASSA!
Lennot meni hyvin, katsoin Munich-New York lennolla muutaman leffan omasta pienestä näytöstäni sekä nautin jatkuvasta ruokatarjoilusta. New Yorkissa jostain syystä juuri meillä suomalaisilla kesti niin kauan viisumitarkastuksissa, että meidän laukut oli jo nostettu hihnalta pois..
Täällä koululla on so far ollut tosi mukavaa, meillä on oma pieni, mutta järjettömän upea suomiklaani, jonka kanssa sekä nauretaan että valitetaan väsymyksestä ja saksalaisten ylivoimasta. Tiia tuli sairaaksi lennon aikana, joten hoideltiin sitä koko eilisilta ja jouduttiin (aka minä jouduin) jopa uhrautumaan ja soittamaan turvanumeroon, johon kuulemma saa soittaa vain äärimmäisessä hädässä. Saatiin kuitenkin Tiialle gatoradea ja pinkkiä ihmelääkettä (siis oikeasti pinkkiä ihmelääkettä!) ja sniikattiin Janiikan kanssa ittemme Tiian huoneeseen nukkumaan (käännytettiin myös sinne yrittäneet saksalaiset muualle kun se huone oli luvattu vaan sairastavalle Tiialle..). Ollaan siis oltu erittäin aikaansaavia.. Niin ja tänään meidän piti myös opiskella mm. aiheista "kuinka lapselle vaihdetaan vaippa", "kuinka ruuasta tehdään mielenkiintoista" ja "kuinka kädet pestään oikeaoppisesti". Seriously. Jetlag+ ja vehnämössöaamiainen (sekä -lounas)+luento aiheesta käsien peseminen ei yllättävästi ihan yltänyt päivän ykkösjutuksi.. Saatiin kuitenkin askarrella, jolloin päästin sisäisen taiteilijan (vai mitä Minna? ;D) vapaaksi ja ideoiden meidän ryhmälle uudistetun USAn lipun: raidat oli ranskalaisia, osavaltiot hampurilaisia, pitsoja, jäätelöitä, muffinseja ja jelly beanseja. Kuvaavaa, vai mitä?
Ai niin! Olihan meillä se singalongikin! Laulettiin Tiian ja Janiikan kanssa pää olkapää peppu (en tiedä jos sille on oikeakin nimi) ja otettiin koko porukka messiin! Pestiin muut maat mennen tullen ja saatiin varmasti kovimmat aplodit.. Ainakin toisiks kovimmat.
Nyt haluan nukkumaan, täällä on kuuma ja mua väsyttää ihan liikaa. Hyvää melkein huomenta Suomi?
PS en valehtele jos sanon että 2/3 meistä on saksalaisia..
Ne saksalaiset ei varmaa suostu puhumaan muuta ku saksaa? :D
VastaaPoistaEI TODELLAKAAN SUOSTU! Helkkari ku niihin meni hermo... Onneks ne on nyt ees vähän levittäytyny niin niitten pitää puhuu muutaki ku saksaa..
VastaaPoistamIIKKA on paras : D ja humala! : D: D
VastaaPoista