Tämä viikko on ollut ja tulee olemaan yksi USAn vuoteni kiireisimmistä, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu, että emme ole kuin makoilleet altailla.. Silti, kiireistä on ollut! :D
Tiistaina nimittäin makoiltiin altailla tarkoituksenamme ruskettua.. Olen jo päässyt normaalivalkoisen puolelle! :> Tiistai-iltana viihdyttiin karnevaalissa, juostiin hosttytön kanssa laitteesta toiseen ja välissä syötiin funnel cakea. Viiden minuutin kotimatkalla naurettiin, mutta kotipihassa jo melkein nukuttiin.
Eilen makoiltiin altailla, hosttytön kanssa leikittiin hippaa altaassa. Sääntö kuului, että au pair ei saa ottaa kiinni eikä liikkua liian nopeasti. Kuka arvaa ken voitti? Illalla katsoin hostien kanssa The Tourist-leffan, mistä tykkäsin kovasti, vaikka hostisä viisaana arvasikin juonen ääneen ensimmäisen minuutin jälkeen.
Tänään ei sentään makoiltu altailla, vaan pelkästään lilluttiin niissä. Johonkin se päivä meni, vaikka ei me edes hirveästi mitään tehty.. Illalla oli pakko päästä lähifarmille jätskille, vaikka myrskysikin. Rakeet olivat pikkurillin kynnen kokoisia, mutta onneksi sitä kesti vain kymmenisen minuuttia. Ainakin vähän viilenee!
Olen muuten tällä viikolla joutunut urheilemaan yksin, koska hostäiti aloitti dieetin personal trainerin avustuksella, eikä hän saa enää tehdä perinteistä viikkorutiiniamme liikunnan suhteen.. Tylsää:< Huomenna yritän kyllä päästä taas juoksentelemaan! Harmittaa vain, että iltaisin olen niin kamalan poikki, että en jaksaisi tehdä yhtään mitään. Ehkä se taas tästä, jos meitä piinannut helleaalto vain suostuisi matkata viileämmille seuduille hetkeksi..
sulla on aivan mahtavaa itseironiaa teksteissäsi! parasta on kun ihminen osaa nauraa itselleen:) kiitos hyvästä blogista!
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista! Mun mielestä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista ihmisessä on kyky nauraa itselleen- yritän sitä siis parhaani mukaan myös täällä blogissa tuoda esille:> Toivottavasti pysyt mukana loppuun saakka (aka toivottavasti kirjotukseni eivät nykyisestä tylsyyden tasostaan tipu kovin paljoa)! Ihanaa, että mulla on kivoja lukijoita!
VastaaPoistapyhpah blogisi ei ole tylsä, ja päinvastoin jos mahdollista niin taso vaan nousee, loppuhuipennusta kohti :)!
VastaaPoistaKiitos! Kommenttisi piristi maanantaitani! Toivottavasti saan aikaan kivan loppuhuipennuksen! :>
VastaaPoista