day 347- sukeltelua pilvissä

Tänään oli ihan mukiinmenevä päivä.... eiku.. RÄJÄHTÄVÄN MIELETÖNPÄS (kirjotin eka mielettömäpäs, Rosa onneksi korjasi..)!

Kävin skydivaamassa. Need I say more?

Okei, sanon muutaman sanan tapaisen. Eilen illalla en tahtonut saada unta, youtubetin vain kaikkia huippubiisejä skydivingin aikana päässä lauleltavaksi.. Aamulla pomppasin sitten sängystä ylös, ja lähdin tuskaisen hitaasti kuluneen aamun jälkeen ajelemaan Pennsylvaniaan. (kävin muuten hakemassa money orderin sille mun sakolle- ei sieltä ihan sitä tonnia onneks tullut: D). Selvisin perille ilman eksymisiä, ihme kyllä (paluumatka sitten korjasi tilanteen, mutta siitä lisää myöhemmin..) Sain kamalan kasan papereita täytettäväksi, piti laittaa nimikirjaimia kaikenlaisiin "jos henkilö X kuoleekin, emme ole siitä vastuussa"-kohtiin, sekä sellainen tylsä videokin piti katsoa.. Niiden jälkeen alkoi kuitenkin tapahtumaan! Sain valjaat päälle ja pääsin vitsailemaan muiden hyppääjien sekä henkilökunnan kanssa kunnes vahvistuksemme saapuivat edellisiltä hypyiltä ja pääsimme lentokoneeseen. Pääsin istumaan lähimmäksi ovetonta ovea, joten sain aimo annoksen upeita maisemia sekä tuivertavaa tuulta! Oli aivan mieletöntä jo siinä vaiheessa.. Herra tandemtyyppini alkaessa kiristämään valjaita alkoivat innostusperhoset masussa lentelemään oikein kunnolla.. Jos joku muuten joskus menee skydivaamaan niin ne valjaat sitten kiristetään ihan kunnolla. Jopa niin kunnolla, että sattuu: D Anyways, meidän videokuvaajatyyppi hyppäsi ulos, ja se oli merkki siitä että tandemtyyppini ja minun minun hypätä perässä. Eteen taakse eteen ja sitten mentiin.. Ensimmäinen tunne oli sanoinkuvaamaton, kasvot tuntuivat lähtevän paikaltaan, en tuntenut miten päin kädet ja jalat olivat, suu oli kuiva ja ainoa asia, mikä tajuntaan asti ehti oli "mä putoan". Sekunnin kuluttua tajusin, että ai niin ne jalat piti heittää taakse, kädet ilmaan ja hengittää voi myös nenän kautta. Kun sain aivotoimintani takaisin muistin, että ai niin se kuvaajatyyppi pitää nähdä, jotta saadaan videomateriaalia.. Onneksi tandemtyyppini pyöritteli meitä ilmassa, joten sain itse keskittyä äänettömään huutoon ja riemunkiljahduksiin.. Seuraavassa hetkessä laskuvarjo avattiin (se osa sattui au au au), jolloin meno hidastui ja pääsimme ihailemaan upeista maisemista.. Valjaitakin löysättiin, jotta en ihan kuristunut, ja ilonkiljahduksistani johtuen tandemtyyppini pyöritteli meitä ilmassa sinne, tänne ja tuonne. Laskeutuminen oli jännää, koska maa lähestyi niin nopeasti ja mietin vaan että mitäs jos nää jalat ei nyt olekaan oikein.. :D Kyllä sinne kamarallekin taas päästiin (pienen kaatumisen johdattamana), ja voin sanoa, että jos tuo sukeltelu kesti sen 8 minuuttia niin oli kyllä elämäni lyhin kahdeksanminuuttinen: D Mieletöntä se silti oli, maahan tullessa vain tärisin innosta.. Jalat eivät meinanneet kantaa kävellessä, enkä muista sanoneeni muuta kuin "THAT WAS AWESOME/AMAZING!". Sairaan siistii. Enkä voi vieläkään kunnolla uskoa, että sukeltelin pilvien seassa.

// ai niin, unohdin kertoa siitä mun unohtumattomasta paluumatkasta. 1,5 tunnin ajomatkaan meni 3 tuntia, koska gps sekoili. Ensin se käski kääntymään vasemmalle, ja sen jälkeen heti vasemmalle (gps:n käsitys uukkarista), jota en pystynyt tekemään, joten se ohjasi mut jollekin asuinalueelle kääntyilemään ja yllätys yllätys jotkin tyypit päätti kaataa puun tielle suoraan mun eteen.. Ei muuta kuin niitten pihan kautta toiseen suuntaan ja uutta tietä etsimään.. Päästyäni takaisin reitille gps käski kääntymään oikealle ja pitämään vasemman kaistan.. Harmi vaan, että gps:n osoittamat nimet lukivat kylteissä oikealle vievän tien puolella, joten käännyin sitten tietysti väärään paikkaan, ja ei muuta kuin puoli tuntia matkaan lisää.. Kiersin sitten samat tiet pariin otteeseen, kunnes gps käski kääntymään taas oikealle..metsään meni sekin. Reittiin lisää 15 minuuttia, eika kyllä naurattanut kun gps näytti matka-ajaksi tunnin ja mun olisi jo periaatteessa pitänyt olla kotona... Kolmen tunnin ajamisen jälkeen hihkuin ilosta, kun pääsin tielle, jolta osasin kotiin ilman paskaa gps:ää (okei joka paikassa oli tietöitä, että ehkä se vähän vaikutti..). Onneksi mulla oli matkassa SMG:tä! (piti muuten vielä mainita, että yhdessä vaiheessa ajoin jollain "workers only"-detourilla. Öh, aina ei voi onnistua, ei edes maailman paskin suunnistaja.