sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
days 354, 355, 356, 357 and 358
Huhheijaa mikä lauantai! Tuumasin tässä, että enpäs oo taas kirjoitellu kunnolla moneen päivään.. Miten tässä aina käy näin?
Pikakertaus viikkoon, jotta päästään tähän (ihanaan) päivään!
Tiistai oli normipäivä, stressasin pakkausta, ja laskeskelin minuutteja vapaa-aikaan.. Jotenkin ei napannut työnteko tällä viikolla, kun lapset oli niin väsyneitä näihin helteisiin.. Illalla kävin Andrean, Xenian ja erään uuden eteläamerikkalaisen au pairin kanssa hyvästijätskeillä Woodsidella.. Lähdettiin sieltä 45 sulkemisajan jälkeen, kun ei maltettu lopettaa juttelemista.
Keskiviikkona vein lapset leffaan Andrean ja hänen hostlastensa kanssa. En voi kuin tyytyä toteamaan, että ei enää ikinä: D Hostpoika alkoi nimittäin itkemään tylsyyttään viisi minuuttia ennen leffan alkua (ja siis jo se, että sain hosttytön, hostpojan, itseni sekä kassillisen vilttejä ja eväitä saliin asti oli mitalin arvoinen suoritus).. Yritin sitten pitää hänet tyytyväisenä poppareilla ja karkeilla, viidentoista minuutin jälkeen tosin sain ottaa käyttöön erilaiset hyssyttelyleikit: D Leffan loppupuoliskolla tyyppi aloitti taas kunnon kitinän, ja hetken päästä hän päätti nukahtaa syliini.. Unet tietenkin keskeytyivät, kun leffa loppui ja jouduin kuskaamaan koko sakin autoon. Olin vielä luvannut, että menisimme Friendly'siin lounaalle, joten ei auttanut kuin ajaa sinne hikimärkänä. Lounaskeikka meni kuitenkin kaikeksi onneksi suht kivuttomasti, joten en ihan kokonaan menettänyt hermojani:D Iltapäivällä leikittiin basementissa, ja illalla käytiin vielä porukalla uimassa ennen nukkumaanmenoa.
Torstaina kävin sulkemassa tilin, mikä aiheutti lievästi sanottuna oudon olon.. Illalla lapsilla oli uimatunnit, joten pääsin taas uimaan. Loppuillasta olin niin tehokas, ettei mitään rajaa.. Kuurasin kylppärin, raivasin koko huoneen, pyyhin pölyt, pakkasin kaikki laukut uusiksi, juttelin muutaman tunnin kaverin kanssa naamakirjassa, scrapbookasin ja laitoin kaiken mahdollisen valmiiksi lähtöpäivää ja Virginian loma varten.
Perjantain käytin Janiikan kanssa tekstailuun.. Oli niin outoa tajuta illalla, että en enää voi lähettää viestejä Janiika usapuhelimeen! Ilta oli kuitenkin onneksi huippukiva, koska hostäitini kokkasi upean illallisen, ja vieläpä ihan itse alusta loppuun asti! Olin saanut esittää toiveita viimeiselle kotona syödylle päivälliselle, ja arvatkaapa vaan sanoinko, että muuten ihan sama, mutta olisi kiva saada perunoita:D Niitähän me sitten saatiin, sipuleilla höystettynä lihan, kanan ja rollsien kaverina. Hostisä oli hakenut jälkkäriyllärinä Cheesecake Factorystä porkkanakakkua, Godiva-juustokakkua, cookie dough-juustokakkua ja Reese's peanut butter-juustokakkua! (jälkimmäisin on kamalaa, mutta muut superherkkua!). Oli vähän haikeaa, mutta ei olla kyllä hetkeen naurettu illallispöydässä niin paljon. Illan kruunasi Rosa, joka tuli meille yöksi! Pakkailtiin vielä vähän lisää, naurettiin ja valvottiin, kunnes päätetiin, että on pakko mennä nukkumaan..
PS Aamut ovat aikas vähissä!
Pikakertaus viikkoon, jotta päästään tähän (ihanaan) päivään!
Tiistai oli normipäivä, stressasin pakkausta, ja laskeskelin minuutteja vapaa-aikaan.. Jotenkin ei napannut työnteko tällä viikolla, kun lapset oli niin väsyneitä näihin helteisiin.. Illalla kävin Andrean, Xenian ja erään uuden eteläamerikkalaisen au pairin kanssa hyvästijätskeillä Woodsidella.. Lähdettiin sieltä 45 sulkemisajan jälkeen, kun ei maltettu lopettaa juttelemista.
Keskiviikkona vein lapset leffaan Andrean ja hänen hostlastensa kanssa. En voi kuin tyytyä toteamaan, että ei enää ikinä: D Hostpoika alkoi nimittäin itkemään tylsyyttään viisi minuuttia ennen leffan alkua (ja siis jo se, että sain hosttytön, hostpojan, itseni sekä kassillisen vilttejä ja eväitä saliin asti oli mitalin arvoinen suoritus).. Yritin sitten pitää hänet tyytyväisenä poppareilla ja karkeilla, viidentoista minuutin jälkeen tosin sain ottaa käyttöön erilaiset hyssyttelyleikit: D Leffan loppupuoliskolla tyyppi aloitti taas kunnon kitinän, ja hetken päästä hän päätti nukahtaa syliini.. Unet tietenkin keskeytyivät, kun leffa loppui ja jouduin kuskaamaan koko sakin autoon. Olin vielä luvannut, että menisimme Friendly'siin lounaalle, joten ei auttanut kuin ajaa sinne hikimärkänä. Lounaskeikka meni kuitenkin kaikeksi onneksi suht kivuttomasti, joten en ihan kokonaan menettänyt hermojani:D Iltapäivällä leikittiin basementissa, ja illalla käytiin vielä porukalla uimassa ennen nukkumaanmenoa.
Torstaina kävin sulkemassa tilin, mikä aiheutti lievästi sanottuna oudon olon.. Illalla lapsilla oli uimatunnit, joten pääsin taas uimaan. Loppuillasta olin niin tehokas, ettei mitään rajaa.. Kuurasin kylppärin, raivasin koko huoneen, pyyhin pölyt, pakkasin kaikki laukut uusiksi, juttelin muutaman tunnin kaverin kanssa naamakirjassa, scrapbookasin ja laitoin kaiken mahdollisen valmiiksi lähtöpäivää ja Virginian loma varten.
Perjantain käytin Janiikan kanssa tekstailuun.. Oli niin outoa tajuta illalla, että en enää voi lähettää viestejä Janiika usapuhelimeen! Ilta oli kuitenkin onneksi huippukiva, koska hostäitini kokkasi upean illallisen, ja vieläpä ihan itse alusta loppuun asti! Olin saanut esittää toiveita viimeiselle kotona syödylle päivälliselle, ja arvatkaapa vaan sanoinko, että muuten ihan sama, mutta olisi kiva saada perunoita:D Niitähän me sitten saatiin, sipuleilla höystettynä lihan, kanan ja rollsien kaverina. Hostisä oli hakenut jälkkäriyllärinä Cheesecake Factorystä porkkanakakkua, Godiva-juustokakkua, cookie dough-juustokakkua ja Reese's peanut butter-juustokakkua! (jälkimmäisin on kamalaa, mutta muut superherkkua!). Oli vähän haikeaa, mutta ei olla kyllä hetkeen naurettu illallispöydässä niin paljon. Illan kruunasi Rosa, joka tuli meille yöksi! Pakkailtiin vielä vähän lisää, naurettiin ja valvottiin, kunnes päätetiin, että on pakko mennä nukkumaan..
Tänään heräiltiin takkuisasti, itse asiassa taidettiin makoilla sängyssä ainakin tunti herätyskellon sulkemisen jälkeen.. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin raahattua itsemme yläkertaan myöhäiselle aamiaiselle, josta tunnin päästä olimmekin porukalla matkalla mallille. Hengailimme lasten kanssa hetken ajan, jotta hostäitini sai shoppailla vielä vähän lisää (oon kuullut sanat "NOW I'm done" ainakin kuusi kertaa: D), minkä jälkeen jäimme kiertelemään kaupoissa kahdestaan. Mallillta ajelimme suoraan jäähyväispäivälliselle hostperheeni ja hostisäni siskon perheen kanssa. En itkenyt! Silmät kyllä kostuivat useaan kertaan, mutta sitähän ei lasketa.. Sain hosteiltani hyvästilahjaksi Tiffanyn rannekorun nimikirjaimillani, mikä kyllä meinasi aiheuttaa itkukohtauksen:D Illallinen oli ihana, ja päätimme sen jälkeen lähteä vielä porukalla jätskeille Woodsideen (haha, ylläripylläri). Otimme paljon kuvia ja nautimme toisten seurasta, ja oli kyllä ihan mielettömän kivaa! Jätskien jälkeen tulimme kotiin, ja sain viimein tilaisuuden antaa hosteilleni minun lahjani heille. Kehystin kuvia lapsista ja minusta, joten annoin sen tavallaan koko konkkaronkalle, vaikka ostinkin lapsille vielä erikseen lahjat, jotka annan sitten myöhemmin. Lähdimme Rosan kanssa vielä pienen virkistäytymisen jälkeen Walgreensiin teettämään parit kuvat, sekä Main Streetille kävelemään ja syömään sipulirenkaita. Kotona kuvailtiin vielä parit blinbling-tikkarinpidikekuvat ennen kuin Rosan piti lähteä kotiin.. :< Kello on nyt taas kaksi yöllä ja mää en oo vielä edes pakannut Virginiaa varten.. Ja onhan tuossa lattialla taas uusi kasa odottamassa pakkausta Suomeen meneviin matkalaukkuihin. Äääääää. Väsyttää. Anyways, lähdemme siis aamulla sinne Virginiaan, josta kotiudumme vasta torstai-iltana ja luultavasti meillä ei ole hotellihuoneessa nettiä, joten täällä tontilla saattaa olla aika hiljaista..
PS Aamut ovat aikas vähissä!
torstai 28. heinäkuuta 2011
suomijengin paluu
Kuten varmasti tiedätte, viime vuonna 9.8. tähän maahan saapui kolme suomalaista au pairia. Suomikoplaksi itsemme ristimme training school-viikon aikana ennen kuin lähdimme jokainen omaan osavaltioomme kokemaan ja näkemään. Tällä hetkellä yksi meistä on kotona, toinen lähtee huomenna ja kolmas ensi viikon perjantaina. Olen hieman kateellisena lukenut Tiian blogipostauksia Suomesta, ja itku kurkussa lopetin viimeiset skypetreffit Amerikassa Janiikan kanssa.. Viikko tuntuu niiiiiin pitkältä ajalta..
Huone alkaa näyttämään aika yksinäiseltä. Vessasta olen tyhjentänyt jokaisen laatikon, muista laatikoista on käytössä enää tasan yksi. Olen laittanut lentokonevaatteet syrjään, kerännyt kasan tavaroita, jotka päätyvät käsilaukkuun ja pakannut kaiken muun mahdollisen isoihin matkalaukkuihin. Isompi ruumaan menevä laukku painaa nyt jotain 55 paunaa, eli se on himppasen ylipainoinen.. Pienemmän pitäisi mennä painorajojen sisäpuolelle, mutta sinne ei enää mahdu paljoa mitään: D Käsimatkatavarat sen sijaan ovat oma lukunsa.. Käsimatkatavaralaukkuni on paljon sallittua suurempi plus se painaa niin paljon, että joudun varmasti kysymään jonkin kivan pojan apua, jotta saan sen sinne hattuhyllylle.. No kunhan selviän koneeseen (x2..). Niin outoa. Ou-to-a. Mutta oikeasti, mitä jos viimeinen viikko ei lopu koskaan?
PS En enää ikinä yritä tilata mitään Ebaysta. Vihaan koko laitosta.
Huone alkaa näyttämään aika yksinäiseltä. Vessasta olen tyhjentänyt jokaisen laatikon, muista laatikoista on käytössä enää tasan yksi. Olen laittanut lentokonevaatteet syrjään, kerännyt kasan tavaroita, jotka päätyvät käsilaukkuun ja pakannut kaiken muun mahdollisen isoihin matkalaukkuihin. Isompi ruumaan menevä laukku painaa nyt jotain 55 paunaa, eli se on himppasen ylipainoinen.. Pienemmän pitäisi mennä painorajojen sisäpuolelle, mutta sinne ei enää mahdu paljoa mitään: D Käsimatkatavarat sen sijaan ovat oma lukunsa.. Käsimatkatavaralaukkuni on paljon sallittua suurempi plus se painaa niin paljon, että joudun varmasti kysymään jonkin kivan pojan apua, jotta saan sen sinne hattuhyllylle.. No kunhan selviän koneeseen (x2..). Niin outoa. Ou-to-a. Mutta oikeasti, mitä jos viimeinen viikko ei lopu koskaan?
PS En enää ikinä yritä tilata mitään Ebaysta. Vihaan koko laitosta.
maanantai 25. heinäkuuta 2011
days 348, 349, 350, 351, 352 and 353
En tiedä mistä kirjoittaa, tai paremminkin miten kirjoittaa. Viikonloppu oli ihana, mutta maanantai toi tullessaan ahdistuksen ja huonon olon. Oksettavan olon. Norjan hurjat tapahtumat eivät ole jättäneet mieltä rauhaan, eivätkä hupenevat päivät kotiinpaluun suhteen auta asiaa.. Don't get me wrong, olen ihan hurjan innoissani tulossa kotiin, mutta täältä lähteminen ei kuitenkaan ole mitenkään kovin helppoa. Kuinka voin vuorokaudessa muuttaa herätykseni lasten pienten jalkojen töminästä johonkin aivan muuhun? Miten totun taas siihen, että Suomessa puhutaankin suomea eikä pankkiin voi soittaa kello yksi yöllä että hei apua mun kortti ei toimi.
Tarjoillaanko siellä Suomessa edes jääteetä kaikkialla?
Keltä saan aamupusuja- ja haleja, kun hostpoika on valtameren toisella puolella? (tähän ei sitten oteta vastaan mitään "alkaisit seurustelemaan"-kommentteja..)
Tällä viikolla pitäisi hoitaa kaikki viimeiset asiat, raivata huone ja pakata loppuun. Mun hyvästilahjaoperaatio on ihan pulassa, apua apua iiks! Onhan tässä kumminkin vielä muutama päivä...
No mutta joo, voisin kai viime viikostakin muutaman sanaisen kertoa.. Jos joku ei vielä tiennyt, niin tiistain skydiving oli mieletöntä. Keskiviikko-perjantai-akseli on vähän hämärän peitossa.. Olin lasten kanssa kaikki päivät kumminkin, koska hostäidilläni oli paljon menoa ja meininkiä. Luultavimmin leikittiin basementissa aka välteltiin helteitä. Perjantaina hostvanhempani olivat illan hyväntekeväisyystapahtumassa, joten olin kotona lasten kanssa. Rosa saapui viihdyttämään meitä, joten lähdettiin porukalla frozen yogurteille ennen nukkumaanmenoa. Ilmastointi oli muuten aikaisemmin aamulla sanonut poks, joten yläkerta oli kuin sauna ja joskus yhden maissa yöllä kuulimme kamalaa räminää, joka aamulla osoittautui hostperheeksi- he nimittäin nukkuivat sulassa sovussa olohuoneen lattialla..
Lauantaina napattiin pari saksalaista tyttöä kyytiin ja lähdettiin New Jerseyn Wildwoodiin rannalle. Parin tunnin automatkan sijaan päädyimme seisomaan ruuhkassa sen pari tuntia joten pääsimme perille neljän tunnin autossa istumisen jälkeen.. Voin sanoa, että neljä tuntia ratin takana istuttuani olin niiiiin valmis hyppäämään autosta pois! Rannalle kumminkin päästiin, eikä se 104 Fahrenheitin lämpötilakaan tuntunut liian kuumalta, kunhan kävi jääkylmässä meressä kastautumassa parinkymmenen minuutin välein.. : D Hiekalla sen sijaan ei kestänyt seistä, hyvä jos juoksemaan kykeni! Ihan uskomattoman polttavaa tavaraa! Rusketuttiin ihanasti (jopa Rosa, joka lisäili viisikymppistä iholle puolen tunnin välein: P) ja päätettiin päivällisaikaan ajaa Cape Mayhin, koska se oli vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Cape Maysta löytyi söpöjä rakennuksia ja kauniita maisemia, ilta-aurinko vielä kruunasi kaiken söpöyden.. Kotiin lähdettiin ajamaan kahdeksan maissa, ja aamusta poiketen pääsimme perille oikeasti niissä parissa tunnissa! Ah mikä ihana päivä, ja vaikka illalla väsyttikin pirusti, jaksoi sitä silti hymyillä.
Sunnuntaina herättiin myöhään, skypetettiin äitin kanssa, katsottiin The Princess and the Frog, skypetettiin vähän lisää, katsossiin Grease, käytiin syömässä Five Guysien hampparit ja Woodside Creameryn jädet, tultiin takas ja käytettiin tunti siihen, että yritettiin etsiä hyvää leffaa (huonoin tuloksin) ja juuri kun oltiin antamassa periksi, löydettiin ihan ok rakkausleffa, joka sitten vielä päätettiin katsoa. Sitten olikin jo ilta ja Rosan piti lähteä kotiin, oli kamalaa. Mää kuitenkin vielä siivosin huoneen, ja Rosan kanssa skypettelyn lomassa pakkailin. Nyt on kummatkin ruumaan menevät laukut lattialla aukinaisina ja pieni paniikki meinaa iskeä, kun sain isomman laukun 40 kilosta jonnekin 30 hujakoille, mutta se tarkoittaa sitä, että pienempään laukkuun ei mahdu kaikki jäljellä olevat pakkaamattomat tavarat.. Äiti, mitä mä teen?
Tänään heräsin huonoon oloon, joka oli sitten enemmän tai vähemmän vallassa koko päivän.. Vietiin lapset aamulla uimaan, iltapäivä meni jotenkin tosi nopeasti dataillessa hosttytön katsoessa telkkaria.. Hoidin asioita ja pesin pyykkiä, kunnes oli taas ilta. Apua vai jes, en tiedä kumpaa ajatella enemmän.
perjantai 22. heinäkuuta 2011
arkistojen aarteita
torstai 21. heinäkuuta 2011
1/3
Yksi kolmasosa suomijengistä on kotona.. Hieman yli viikon päästä kaksi kolmasosaa on kotona ja siitä viikon päästä koko jengi. Perästä tullaan ja niin poispäin, mutta voin vannoa, että vikalla viikolla tulee olemaan outoa.
Tänään sanoin hyvästit Camillalle. Päivät ne vaan hupenee iteltäkin.. Niin kummaa.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
quarters
Panikoin pari tuntia sitten Janiikalle yhden quarterin puutetta.. Olen viimeisen kuukauden yrittänyt metsästää New Jerseyn quarteria kunnes tänään tarkastuskierroksella selvisi, että kyllähän mulla se NJ:n quarter on, mutta Kalifornian quarteria ei sitten löytynyt valikoimasta.. VOI NY HEMMETTI! Nyt julistan hätätilan, kaksi viikkoa aikaa saada viimeinen puuttuva 25-senttinen! Apua!
tiistai 19. heinäkuuta 2011
day 347- sukeltelua pilvissä
Tänään oli ihan mukiinmenevä päivä.... eiku.. RÄJÄHTÄVÄN MIELETÖNPÄS (kirjotin eka mielettömäpäs, Rosa onneksi korjasi..)!
Kävin skydivaamassa. Need I say more?
Okei, sanon muutaman sanan tapaisen. Eilen illalla en tahtonut saada unta, youtubetin vain kaikkia huippubiisejä skydivingin aikana päässä lauleltavaksi.. Aamulla pomppasin sitten sängystä ylös, ja lähdin tuskaisen hitaasti kuluneen aamun jälkeen ajelemaan Pennsylvaniaan. (kävin muuten hakemassa money orderin sille mun sakolle- ei sieltä ihan sitä tonnia onneks tullut: D). Selvisin perille ilman eksymisiä, ihme kyllä (paluumatka sitten korjasi tilanteen, mutta siitä lisää myöhemmin..) Sain kamalan kasan papereita täytettäväksi, piti laittaa nimikirjaimia kaikenlaisiin "jos henkilö X kuoleekin, emme ole siitä vastuussa"-kohtiin, sekä sellainen tylsä videokin piti katsoa.. Niiden jälkeen alkoi kuitenkin tapahtumaan! Sain valjaat päälle ja pääsin vitsailemaan muiden hyppääjien sekä henkilökunnan kanssa kunnes vahvistuksemme saapuivat edellisiltä hypyiltä ja pääsimme lentokoneeseen. Pääsin istumaan lähimmäksi ovetonta ovea, joten sain aimo annoksen upeita maisemia sekä tuivertavaa tuulta! Oli aivan mieletöntä jo siinä vaiheessa.. Herra tandemtyyppini alkaessa kiristämään valjaita alkoivat innostusperhoset masussa lentelemään oikein kunnolla.. Jos joku muuten joskus menee skydivaamaan niin ne valjaat sitten kiristetään ihan kunnolla. Jopa niin kunnolla, että sattuu: D Anyways, meidän videokuvaajatyyppi hyppäsi ulos, ja se oli merkki siitä että tandemtyyppini ja minun minun hypätä perässä. Eteen taakse eteen ja sitten mentiin.. Ensimmäinen tunne oli sanoinkuvaamaton, kasvot tuntuivat lähtevän paikaltaan, en tuntenut miten päin kädet ja jalat olivat, suu oli kuiva ja ainoa asia, mikä tajuntaan asti ehti oli "mä putoan". Sekunnin kuluttua tajusin, että ai niin ne jalat piti heittää taakse, kädet ilmaan ja hengittää voi myös nenän kautta. Kun sain aivotoimintani takaisin muistin, että ai niin se kuvaajatyyppi pitää nähdä, jotta saadaan videomateriaalia.. Onneksi tandemtyyppini pyöritteli meitä ilmassa, joten sain itse keskittyä äänettömään huutoon ja riemunkiljahduksiin.. Seuraavassa hetkessä laskuvarjo avattiin (se osa sattui au au au), jolloin meno hidastui ja pääsimme ihailemaan upeista maisemista.. Valjaitakin löysättiin, jotta en ihan kuristunut, ja ilonkiljahduksistani johtuen tandemtyyppini pyöritteli meitä ilmassa sinne, tänne ja tuonne. Laskeutuminen oli jännää, koska maa lähestyi niin nopeasti ja mietin vaan että mitäs jos nää jalat ei nyt olekaan oikein.. :D Kyllä sinne kamarallekin taas päästiin (pienen kaatumisen johdattamana), ja voin sanoa, että jos tuo sukeltelu kesti sen 8 minuuttia niin oli kyllä elämäni lyhin kahdeksanminuuttinen: D Mieletöntä se silti oli, maahan tullessa vain tärisin innosta.. Jalat eivät meinanneet kantaa kävellessä, enkä muista sanoneeni muuta kuin "THAT WAS AWESOME/AMAZING!". Sairaan siistii. Enkä voi vieläkään kunnolla uskoa, että sukeltelin pilvien seassa.
// ai niin, unohdin kertoa siitä mun unohtumattomasta paluumatkasta. 1,5 tunnin ajomatkaan meni 3 tuntia, koska gps sekoili. Ensin se käski kääntymään vasemmalle, ja sen jälkeen heti vasemmalle (gps:n käsitys uukkarista), jota en pystynyt tekemään, joten se ohjasi mut jollekin asuinalueelle kääntyilemään ja yllätys yllätys jotkin tyypit päätti kaataa puun tielle suoraan mun eteen.. Ei muuta kuin niitten pihan kautta toiseen suuntaan ja uutta tietä etsimään.. Päästyäni takaisin reitille gps käski kääntymään oikealle ja pitämään vasemman kaistan.. Harmi vaan, että gps:n osoittamat nimet lukivat kylteissä oikealle vievän tien puolella, joten käännyin sitten tietysti väärään paikkaan, ja ei muuta kuin puoli tuntia matkaan lisää.. Kiersin sitten samat tiet pariin otteeseen, kunnes gps käski kääntymään taas oikealle..metsään meni sekin. Reittiin lisää 15 minuuttia, eika kyllä naurattanut kun gps näytti matka-ajaksi tunnin ja mun olisi jo periaatteessa pitänyt olla kotona... Kolmen tunnin ajamisen jälkeen hihkuin ilosta, kun pääsin tielle, jolta osasin kotiin ilman paskaa gps:ää (okei joka paikassa oli tietöitä, että ehkä se vähän vaikutti..). Onneksi mulla oli matkassa SMG:tä! (piti muuten vielä mainita, että yhdessä vaiheessa ajoin jollain "workers only"-detourilla. Öh, aina ei voi onnistua, ei edes maailman paskin suunnistaja.
maanantai 18. heinäkuuta 2011
days 341, 342, 343, 345 and 346
Blogi on viettänyt hiljaiseloa, koska sen kirjoittaja on viettänyt päinvastaista. Viikonloppuna huideltiin Atlantic cityssä ja loppuviikko nyt vaan muuten vain meni tosi nopeasti.. Huomenna (tai no- teille se on tänään) muuten tapahtuu jotain niiiin jännää ettei mitään rajaa! Iiiiiik! Inhoan bloggareiden vihjailuja tulevista tapahtumista, mutta nyt on pakko tehdä sama.. Anteeksi jo valmiiksi, mutta parempi vihjailla päivää kuin monta viikkoa ennen, vai mitä?
Anyways, pikakatsaus loppuviikkoon ja viikonloppuun, hieman käänteisessä järjestyksessä tosin..
Lauantai oli siitä mukava päivä, että toisin kuin yleensä lauantaisin, nyt en kärsinyt hirveästä lapsiin ärsyyntymisestä. Jotenkin lauantaisin vaan alkaa olemaan sen vapaapäivän tarpeessa, joten kaikki rääkymiset ja huudot tuntuvat ärsyttävän normaalia enemmän.. Sain siis viedä hosttyttöni synttärikesteille, jossa hän pääsi leikkimään kavereidensa kanssa au pairin syödessä pitsaa (ja polttaessa nenäänsä- kaunista etten sanoisi). Partyjen jälkeen kävimme koukkaamassa Rosan kyytiin, koska illalla suunnattiin tyttöjengillä (hostäiti, Rosa ja minä) sinne Atlantic cityyn. Saavuimme perille suht myöhään, joten vain kiertelimme ja juttelimme hotellilla parin tunnin ajan. Meidän hotelli oli kyllä melkoisen hieno, mutta en olisi ikinä uskonut, että täällä saa vielä polttaa hotellin sisätiloissa. Tai no- ei kaikkialla- mutta liian monessa paikassa kuitenkin, varsinkin siellä kasinoalueilla meinasi tukehtua tupakansavuun.
Sunnuntaina herättiin Rosan kanssa lounaalle, loppupäivä meni kierrellessä ja kaarrellessa ennen päivällistä ja kotiinpaluuta. Ostettiin muuten Rosan kanssa yhdestä ihanasta karkkikaupasta tikkarinpidikkeet- ei mitkä tahansa pidikkeet vaan bling bling-pidikkeet! Sikamakeet!
Tänään sitten väsytti- taattu juttu menevän viikonlopun jälkeen. Onneksi ulkona oli heat warning, joten ei tarvinnut sinne mennä hikoilemaan. Leikittiin sitten basementissa, ruokailtiin, ja leikittiin vähän lisää ja lopulta päivä olikin onneksi ohi. Kuurasin muuten vessani, vähänkö se nyt kiiltää! Olikin varmaan ainaskin kolmas kerta kun sen putsasin tässä 5,5 kuukauden aikana.. Äiti olisi ylpeä<3
Ai niin, ne torstai ja perjantaikin.. Torstaina hengasin Rosan kanssa main streetillä, ja perjantaina kävin katsomassa viimeisimmän Potterin. Olin valmistautunut paketillisella nenäliinoja (sekä salama-arvellisella otsalla), mutta aloinkin itkemään vasta kun Professor McGonagall sanoo "olen aina halunnut käyttää sitä loitsua". Leffan loppumisen jälkeen oli oletetusti tyhjä fiilis.. Itse leffa oli mielestäni ihan jees Potter-leffaksi, onneksi, koska olisi ollut kamalaa lopettaa Potterit sysipaskaan leffaan..
Fotoja!
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
days 338, 339 and 340
Hellooo! En voi uskoa, että huomenna on jo torstai!
Tänään oli ihana päivä, ja eilenkin oli tosi kiva päivä! Kyllä väsyttääkin sen mukaisesti.. Tänään Rosa tuli meille aamusta, koska se oli lupautunut ottamaan lapsista ja musta muutamat kuvat jäähyväislahjaa varten. Leikittiin sitten basementissa kunnes hostäiti lähti touhuamaan juttujaan, minkä jälkeen vaihdoin lasten vaatteet ennen kuin lähdettiin porukalla ottamaan kuvia puistoon. Rosa joutui lähtemään kuvaussession jälkeen kotiin, ja mekin suunnattiin melko pian frozen yogurteille ennen kotiinpaluuta.. Hostpojan nukkuessa ja hosttyttön katsoessa televisiota skypettelin äitin kanssa, viimekertaiset laukkugooglailut vaihtui tällä kertaa kellogooglailuihin. Suunniteltiin me aika paljon Kuopion kämppääkin, äiti kun on niin innoissaan mun huoneen sisustamisesta. Oon antanut sille kaiken vallan, joten saa nähä millaseen huoneeseen saan astua elokuun lopussa! :> Hostpojan herättyä tehtiin päivällistä, ja koska hostyttö pyysi (aka aneli) alettiin myös tekemään pretzeleitä. Siihen menikin "vain" pari tuntia, tuloksena seitsemän pretzeliä: D Illalla katsottiin kuudes Potter, yllättävää kyllä se olikin parempi kuin muistin! Ja se tunne, kun Dumbledore tippuu ja tippuu ja tippuu kuolleena..
Eilenkin oli kiva päivä, vaikka olikin niin kuuma ettei päästy ulos.. Leikittiin basementissa ja otettiin rennosti, ja yllättävää kyllä tämäkin, mutta ilta saapui suht nopeasti! Pääsin siis Rosan kanssa frozen yogurteilemaan ja juoruilemaan, oli ihan huippukivaa! Niin ja käytiinhän me cupcakesitkin syömässä, kun kerta herkkulinjalle lähdettiin.. Hups!
Maanantaina olin lasten kanssa yksikseni kunnes lähdimme iltapäivänsuussa mallille, vietettiin siellä "mukavat" viisi tuntia.. Kotiin lähdettäessä auto oli täynnä nälkäistä sakkia enkä olisi koskaan kuvitellut voivani olla iloisempi shoppailun loppumisesta: D
Enää pari päivää ja pääsen vihdoin käymään Atlantic cityssä, hostäitini lupasi viedä mut sinne tyttöjen viikonlopuksi. Toivottavasti huominen ja perjantaikin ovat yhtä kivoja kuin tämä päivä!
tiistai 12. heinäkuuta 2011
one hundred degrees
Netti ilmoittaa tämän päivän lämpötilaksi hieman rapiat 100 Fahrenheittia, eli sellaiset 37-38 Celsiusta. En ole vielä päättänyt olenko iloinen vai en siitä, että vietämme koko päivän sisätiloissa..
i'm loving it
Tässä hei teille muutamia kivoja kipaleita alkuviikolle, ajattelin ajastaa tälläisen postauksen kun jäi pari asiaa sanomatta edellisessä postauksessa enkä halunnut alkaa ettimään niille kivoja kohtia..
Laitoin tän soimaan ensimmäisenä juttuna sunnuntaina, koska olin taas vaihteeksi herännyt yöllä kolmelta ja uudelleen viideltä ja aamulla oli hieman koomainen olo, vaikka kello olikin kymmenen.. Ne yöt, jolloin en herää kertaakaan ovat kyllä herkkua!
Katyn videot ovat iiihania, ja tämä on uusi lemppari!
tästä järkytyin Niagaran reissun aikana.. Aaaaaa.
tästä mää en pääse yli!
SMG:n uusin levy on iihana, ja tää on yks lempparibiisi siltä.
loppuun vielä todellinen kesäbiisi! :D
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
days 335, 336 and 337
Iso Ostos paljastuu nyt! Mun baby on kaunis, mutta ei onneksi kasva silmissä vaikka onkin aito baby. Hän on niiiin ihana..
Hän on Gucci, mamin baby! (eka kerta ulkona, vähänko mamia jännitti!)
Baby siis saapui perjantaina, mutta hänet oli jätetty sateeseen. Mami oli vihainen. Baby on onneksi lujaa tekoa, joten hän selvisi ilman merkkejä taistelusta! Perjantaina oltiin muuten taas lähieläintarhassa, tällä kertaa seuraan liittyivät hostisän siskontytöt. Sateen yllätettyä lähdimmekin heidän luokseen, jossa hostpoikaa pisti muutama ampiainen.. Lähdimme vielä valtavalla porukalla (koska seuraan oli tässä vaiheessa liittynyt hostisän sisko ja hänen miehensä, hostisän veljen perhe ja jokin muu perhe vielä joukon jatkoksi..) aivan mielettömän hyvään meksikolaiseen illalliselle, joka ei juurikin hostpojan ampiaisenpistojen vuoksi ollut kovin miellyttävä. Mut hei, ainakin ruoka oli uskomattoman hyvää!
Eilen oli ihan kamalan kuuma päivä, huideltiin jossain 35 Celsiuksen paikkeilla koko päivä.. Kävin aamulla kettlebells-tunnilla ja ei herranjumala ikinä en ole ollut näin jumissa! Koska olin paikalla myöhässä eli vain 10 minuuttia eli tunnin alkua, jouduin Damonin (se ope) pakottama ETURIVIIN, joten mitään löysäilyjä ei sitten sallittu:D Mun jalat huutaa hoosiannaa.. Iltapäivällä mentiin hostisän työpaikalle katsomaan hevoskisoja, oli kuuma ja tuskanen olo, ja illalla kotiin tullessa sähkökatkos kruunasi tuskaisen päivän.. Nukahdettiin hostäidin kanssa basementin lattialle, mutta arvatkaa kuinka taivaallista oli maata lattialla hosttytön kutitellessa selkää! Päätäkin särki ihan hemmetisti, joten makasin sitten loppuillan sängyssä, sainpa kaveripoikiakin skypeen kaveriksi! Niillä oli bileet, joten sain kuulla yhtä sun toista..
Tänään skypetin porukoiden kanssa, joka oli oikeastaan laukkujen googlettua äitin kanssa. Löydettiin kymmenkunta iiiihana laukkua, jotka päätyivät hankintalistalle, enkä voi uskoa, että äitikin rakastui mun babyyn! Hypin kyllä onnesta kattoon, koska mulle on tärkeää että isomami tykkää lapsenlapsestaan. Yritin tänään muuten käydä ottamassa vähän aurinkoa health clubilla, mutta siellä ei ollut aurinkotuolin tuolia jäljellä. Siis ei yhtäkään vapaata aurinkotuolia, että se reissu loppui lyhyeen.. Päädyin sitten lukuisten eksymisten kautta kaverin kanssa mallille, josta sain vihdoin ostettua kuolaamani Michael Korsin kellon! Nyt oon sitten taas extra broke, mutta sitäkin onnellisempi! Kotiin palatessa mun tietokoneen päällä odotti lappu : *piiip* (aka hosttytön nimi) / I <3 U. Sydän syli! Loppuilta meni skypessä ja koneella, how interesting.. Piti kyllä scrapbookata, mutta Facebook on liian koukuttava! Äh, pakottakaa mut scrapbookaamaan, koska haluaisin sen valmiiksi ennen kuin tulen Suomeen..
torstai 7. heinäkuuta 2011
days 331, 332 and 334
Mulla virtaa aina päivisin hirveästi ajatuksia aivojen perukoilla, yritän niitä kirjoitella paperillekin, mutta siitäkin huolimatta kaikki ajatukset ovat kadonneet iltaan mennessä. Kun on aika päivittäää blogia, en tunnu muistavan mitään kivoja ajatuksiani kirjoitusaiheista.. Eipä täällä nyt mitään niin ihmeellistä ole tapahtunut, mutta niitä päivän kivoja pieniä juttuja olisi kiva muistaa! Varsinkin meidän 1,5-vuotiaan lausahduksia, ne ovat niiiiin hauskoja! Ja tänään hosttyttö sai mut nauramaan ääneen, kun hän Mario kartia pelatessamme sanoi "those cars drive me nuts..looks like they've had too much sugar!" Olisi myöhemmin kiva muistaa, että mitä hauskoja juttuja sieltä lasten suusta tupsahtikaan ilmoille, joten täytyy varmaan alkaa kulkemaan paperi ja kynä kourassa:D
Tässähän onkin taas kohta viikko ohi, suht nopeaa tämä loppu kyllä viilettää ohi.. Olen muuten huomannut, että suhtaudun näin lopun ollessa käsillä kaikkiin suunnitelmiimme melko negatiivisesti (onneksi kuitenkin vain oman pääni sisällä- ja Janiikan kuullen), mutta loppupeleissä juuri noiden suunnitelmien toteutumisista on tullut viikon parhaita päiviä! Kuten eilinen rantapäivä, josta en ollut yhtään innoissani, mutta joka oli juurikin se viikon paras päivä. Menimme New Jerseyn Wildwoodiin ensin rannalle leikkimään ja uimaan, sateen yllätettyä siirryimme hostisän veljen beach houselle valmistautumaan päivällisen viettoon. Lähdimmekin sateen lakattua boardwalkille syömään sekä huvipuistolaitteissa hurvittelemaan, itse päädyin viettämään suurimman osan ajasta hostpoikani kanssa, joten emme ihan kovin hurjiin vekottimiin päätyneet. Päätimme illan funnel cakeen ja pehmikseen, kotiin pääsimme vasta yhdentoista jälkeen. Voitte vain uskoa, kuinka uni maittoi! En herännyt yön aikana kertaakaan- mitä luksusta! New Jerseyn quartersia en saanut vieläkään, mutta onhan tässä kuukausi aikaa.. Oli muuten hassua jo sanoa hyvästejä, mutta kaipa on ihan jees sanoa osa jo nyt, että ei sitten viimeisten parin viikon aikana tule yliannostusta..
Tänään oli sitten sellainen kuuluisa palautumispäivä, otettiin rennosti eikä uloskaan jouduttu (hehe) järkyttävän helteen takia.. Hostpoika nukkui pitkät päikkärit, joten saimme hosttytön kanssa viettää laatuaikaa kotia leikkien ja Mario kartia pelaten. Illalla skypettelin ja sain ensimmäinen scrap book-kirjasen (aka ensimmäiset kuusi kuukautta) valmiiksi, mitenköhän meinasin sen toisen kirjan rääpiä kokoon jos ensimmäisen tekemiseen on mennyt 11 kuukautta? Hmm.
Tiistaista en tainnutkaan kirjoittaa mitään, koska ei silloin tapahtunut mitään erityistä. Oikeasti en muista siitä yhtään mitään:D
Sain viimein pikkuveljen aurinkolasit postissa, joten huomenna lähtee paketti porukoille, iskän synttärilahjakin pääseen viimein matkaan! Olen myös saanut muut Amazonin tilaukseni, muun muassa neljä tuubia hammastahnaa ja Amerikan lipun:D Vielä kun sen kauan harkitun ja odotetun USAn vuoteni suurimman ostoksen saisi kotiin!
PS Kun luette tämän, ollaan jo kahdenkympin puolella! Iiks!
tiistai 5. heinäkuuta 2011
4th of July - day 230
Hirveää kiirettä muka pukkaa koko ajan, huomenna ollaan vielä lähdössä beachille eli olen illalla niin väsy etten varmaan edes jaksa avata konetta.. Monta rautaa on tulessa, ja yritän päivitellä teillekin tässä lähiaikoina.. Nyt vaan nopeasti kirjoittelen USAn itsenäisyyspäivän kuulumiset.. Itsenäisyyttähän siis juhlittiin maanantaina, joten me pukeuduimme sinipunavalkoisiksi ja menimme hostisän siskon luo, johon olikin koko hostisän sisaruskatras perheineen kokoontunut. Söimme ja nauroimme, ja siinä se päivä sitten menikin. Itse kyllä melkein itkin, sillä jouduin vihdoin ja viimein kokemaan ampiaisenpiston. Ai hitto se sattui! Olin hostpojan kanssa pihalla, ja vaikka tiesin, että siellä on kiukkuisia ampiaisia, ajattelin että ei ne muutamassa minuutissa ehdi meitä bongata.. Eipä ei! Olin auttamassa poikaa liukumäkeä alas, kun tunsin kamalan piston isovarpaassa. Nappasin pojan syliin juostakseni sisälle, jossa koko juhlakansa kokoontui isovarpaan ympärille troppeja jakelemaan:D Ai hemmetti se oikeasti sattui.. Seuraavaa kertaa odotellessa, jotta selviää olenko onnettomasti allerginen ampiaisenpistoille. Toivottavasti sitä kertaa ei tarvitsisi koskaan kokea.. :D
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
days 328 and 329
Viikonloppu oli ihana! Oli mieletöntä olla vapaalla 1,5 päivää ja oikeasti ottaa ilo irti siitä ajasta! Toivottavasti tämän avulla jaksaa ensi viikonloppuun asti:D
Anyways, mitäs sen viikonlopun aikaa tapahtuikaan.. Lauantaina olin muutaman tunnin töissä ennen kuin Rosa kurvasi tänne, jolloin pääsimme lähtemään Philadelphia Premium outleteille. Ei ollut navia, mutta omaksi yllätyksekseni löysimme perille eksymättä kertaakaan. On se Google maps vaan jees. Kiertelimme outleteilla useamman tunnin ajan tehden uskomattomia löytöjä (kiitos 4th of Julyn aiheuttaman super salen!) Löysin himoitsemani Victorias Secretin aamutakin alennusrekistä, joten päädyin maksamaan siitä 12,50 dollaria.. Olen himoinnut kyseistä aamutakkia syys-lokakuusta lähtien, joten kirjaimellisesti hyppelehdin pois kaupasta. Käytiin illallisella Dave & Buster'silla, ja päädyttiin lähtemään mallilta 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa:D Kurvailtiin Rosan kotiin, heitettiin kamoja kassiin ja kurvailtiin takas meille. Levittäydyttiin mun huoneeseen, mentiin läpi ostoksia, juteltiin, syötiin ruisleipää, vedettiin red bullia (hyi saakeli), piirrettiin naamaan viikset, heitettiin uudet bikinit päälle ja laitettiin soimaan teeny weeny string bikini.. :D piirrettiin mulle myös vatsalihakset vedenkestävällä kajaalilla, joten hinkkasin sitä sitten harjalla irti suihkussa, hups (ja kaikesta tästähän me otettiin miljoona kuvaa, mutta voitte olla varmoja, että ne jää koneen syövereihin:D). Nukkumaan päästiin kuudelta, joten yhdeksän jälkeen piipannut herätys sai olon aika koomaiseksi. Muutaman yrityksen jälkeen noustiin kuitenkin ylös, koska Rosan piti lähteä kotia ja myöhemmin lentokenttää kohti. Itse suuntasin health clubille ottamaan aurinkoa pariksi tunniksi, jonka jälkeen tulin kotiin facebookailemaan ja skypettelemään kunnes lähdin ostamaan Five Guys-mättöä (omnomnom). Illan käytin scrap bookailuun ja tattadataa.. Pakkailuun! : D Halusin kokeilla, että kuinka hyvin ne tavarat laukkuihin mahdollisesti mahtuisivat ja täytyy myöntää, että huonolta näyttää. Aloitinkin sitten armottoman karsimisoperaation eli vain täysin tarpeelliset tavarat lähtevät kotiin.. Ko operaatio vaan ei mun kohdalla oikein onnistu, koska oon hirveä hamstraaja! Mulla on lähdössä kotiin yritysten mainoksilla täytetty t-paita, koska "se oli ensimmäisestä 5K:stani saamani t-paita". Olin myös ottamassa mukaan haaroista revenneet yöhousut, koska "vastahan sain ne pari joulua sitten, plus ne on vaaleanpunaiset ja ne voi ihan helposti korjata..". Ajattelin ottaa Rosan kaverikseni oikeassa pakkausvaiheessa, muuten tulen kotiin kymmenen laukun kanssa. Rikkinäiset sukat kyllä sentään heitin jo pois, on sekin edistystä! Täytyy varmaan lopettaa shoppailu nyt ihan oikeasti, koska noihin laukkuihin ei mahdu edes nämä tavarat, mitä tällä hetkellä täällä omistan.
Huomenna täällä vietetään kansallispäivää, ilotulitteet ovat paukkuneet jo pitkin viikkoa (nähtiinpä Rosan kanssa yksi USAn väreillä valaistu siltakin) joten en edes uskalla ajatella millaiset bileet huomenna on luvassa..
PS Synttärionnea mun isille! Mulla on isille niiiiin hieno lahja, pitää varmaan ottaa siitä kuva ennen kuin lähetän sen Suomeen!
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Oh July
Piti vielä tulla kertomaan teille tästä päivästä vähän lisää.. Oli nimittäin ihan mielettömän ihana, mutta rankka päivä! Aamulla tosiaan painin hostpojan kanssa, sinne uloskin päästiin, mutta muutamaa minuuttia kauemmin siellä ei ehditty olla, koska hän päätti nukahtaa pyöräillessä:D Pojan nukkuessa katsoin So you think you can dancen uusimman jakson, ah se on niin ihana ohjelma! JA LIL'C ON IHANA! Veisköhän se mut treffeille? Ehkä jätän tän ajatuksen hautumaan.. Anyways, poika heräsi huutaen, joten seuraavat 15 minuuttia sain kiristellä hampaita yrittäessäni keksiä, millä saisin pojan tyytyväiseksi.. Mikäs muukaan kuin telkkari siihen sitten lopulta tepsi.. Iltapäivä meni leikkiessä, hostäitikin saapui hosttytön ja hänen serkkunsa kanssa viimein kotiin lääkärireissulta (hosttytön outoihin atooppisen ihon nöppylöihin laitettiin jotain myrkkyä).. Hypättiin basementin, pihan ja keskikerroksen väliä, kunnes kello löi kaksi jotan ja postimies kurvasi pihaan.. Näin, että se työnsi meidän laatikkoon jotain pakettia, joten nappasin pojan kainaloon ja kirmasin laitumelle- ei kun pihalle hakemaan sitä pakettia, koska vaan tuntui siltä, että se on mulle (hehe). Mut hei se oli! Ja vieläpä yhdeltä maailman ihanimmalta ihmiseltä- eräältä lukioni (tai no- yläasteen ja lukion) opelta, josta tuli hurrrrrjan tärkeä lukion vuosien aikana. Valehtelisin jos väittäisin, että en saanut silmäkulmiani pyyhkiä- kyyneleitä tasapainottamaan kuitenkin nauroin ääneen. Hostpoika katsoi kuin hullua, kun itkin ja nauroin vuorotellen- voi Pirjo kuinka kaipaankaan sua! Sain muuten aivan ihanan paketinkin- karkit on kohta mennyttä.. KIITOS PIRJO! (ja ne Ellankin antamat karkit on muuten kohta syöty.. Hups.) (tällä viikolla olen muuten käynyt salilla vain KERRAN. Ainakin tiedätte mitä tulen tekemään sunnuntaina- en lähde salilta edes ruokatauolle:D).
Kellon lyödessä kolme jotain lähdin viemään hosttyttöä serkkuineen manikyyriin ja pedikyyriin. Siellä menikin sitten yli pari tuntia, koska paikka oli ihan hemmetin ruuhkainen forth of Julyn takia.. Sieltä palattuamme sain ilokseni olla vielä töissä muutaman tunnin, joten kun vaihtoehdot olivat basement tai pihalla oleminen, valitsin vaihtoehdon "hei hostäiti, vien lapset jätskeille, jotta saat aikaa itselles!". Kuinka neroa, haha. Oikeasti, koska
1) sain lapset ulos, eli ei tarvinnut tylsistyä basementissa
2) sain ilmaisen jätskin
3) hostäitini rakastaa mua nyt entistäkin enemmän, koska olin kuulemma niin generous.
Nojoo, ihana päivä-titteli oli hieman koetuksella siellä jätskipaikassa, kun hostpoika oli jo niin väsy, että tyyppi ei muuta kuin kirkunut ja juossut ympyrää.. Ihmiset katsoivat mua tyyliin "god bless you", ja au pair-kavereiden kanssa kaavailtu rauhallinen jätskihetki muuttui kaoottiseksi 1,5-vuotiaan jahtaamiseksi. Yritin vain laskea kymmeneen päässä uudelleen ja uudelleen, kunnes päätin, että nyt voidaan lähteä kotiin. Ajelin sitten vähän ylimääräisiä lenkkejä, jotta saatiin vielä lisää aikaa kulumaan jätskireissuun.. Kotona pääsin onneksi rather pian suihkuun ja skypeen, ettekä ikinä arvaa mitä sain vielä tehtyä illalla.. Tilasin sen yhden ison jutun, josta jo joku kuukausi sitten vähän vihjailin.. En kestä odottaa, että se saapuu ja pääsen esittelemään ostokseni! Ah, olen säästänyt tähän niiin kauan, unelmoinut ainakin kymmenen kertaa kauemmin, sakot melkein pilasivat unelmani toteutumisen, mutta nyt viimein sain sen tilattua. En voi uskoa tätä! Heinäkuu alkoi melko makeasti- ihan kirjaimellisesti;> Menetetyt kilot, here I come! Suomiherkut on niiiiiin hyviä!
PS tätä me tehdään skypessä illat:
Janiika: "Onks mun suu iso vai pieni?" (pakko tähän väliin kertoa, että ihan tosissani kirjoitin ensin onks mun iso vai pieni suu. Hyvin menee tän suomen kielen suhteen!)
Roosa: "no näytäs. haha PIENI! Kato tätä mun!"
Janiika: "hahahah"..."sul on tollanen piilosuu"
Scandinavian music group soi aina kun mahdollista- kiitos Ella, tämä on IHANA! Erityisesti Kaunis Marjaana kolahti aivan uskomattoman kovaa ekasta nuotista lähtien!
days 323, 324, 325, 326 and 327
Hello! Heinäkuun ensimmäinen, en voi uskoa tätä! Ensi kuussa tulen kotiin!
Mulla oli eilen toooooosi pitkä päivä, joten en ihan hirveästi jaksanut enää päivittelemistä miettiä.. (Rehellisesti sanottuna vietin illan muutaman vapaatunnin laukkuja ja kenkiä googletellen, samaan aikaan Rosan kanssa skypessä mielipiteitä vaihdellen.. Kehittävää puuhaa etten sanoisi:D)
Yleisesti ottaen tämä viikko on mennyt supernopeasti, varsinkin viime viikkoon verrattuna! Viime viikko oli hitain ikinä, mutta tämä viikko onneksi korjasi tilannetta ja uskoa siihen, että ehkä tämä loppu ei menekään niiiin hitaasti. Tasan viisi viikkoa jäljellä! Uskomatonta..
Tässä pikakatsaus viikkoon:
Maanantaina stressasin sakkoa, mutta soitettuani New York state courtille hengähdin, sillä sieltä päästä sanottiin että sakko on "vain" max. 200 dollaria. Parempi se kuin se odottamani tonni:D Hosttytön kanssa leikittiin koiraa.. Hosttyttö oli koira, joka oli koko ajan sairas, joten sitten sitä piti viedä lääkäriin ja paijailla ja muuta yhtä kivaa..
Tiistaina kävin Franzin jäähyväisillasella The Cheesecake Factoryssä viiden saksalaisen kanssa.. Oli sekä hauskaa että haikeaa, silloin vain ei vielä jotenkin käsittänyt, että Franzi on oikeasti lähdössä. Hosttytön kanssa leikittiin kissaa.. Arvannette varmaan, kellä oli tylsää? : D
Keskiviikkona kävin viimeisellä yhteisellä kettlebells-tunnilla Franzin kanssa. Lähtöä tehdessä Franzia alkoi itkettämään, joten sitten muakin alkoi itkettämään.. Oli tosi outoa tajuta, että tää on oikeasti viimeinen kerta kun nähdään, että nyt se oikeasti lähtee kotiin! Selvisin siitä kuitenkin melko hyvin, vaikka hyvästejä vihaankin.
Eilen olin töissä melkein koko päivän, aka aloitin ennen kymmentä ja lopetin yhdeksän jälkeen. Oli muuten ihan hemmetin tylsää! Hosttytön kanssa piti leikkiä äitiautoa ja lapsiautoa, autoille piti keksiä nimiä, sitten niillä oli synttäripartyt ja lapsiautolta loppui koko ajan öljy, minkä takia sen renkaat puhkes (tulevaisuuden autoasiantuntija aivan selkeesti; D). Saatiin kyllä Ellan paketti (<3), mikä piristi päivää kummasti! Iltakin oli ihan kiva, kun sain viedä tytön uimatunneille ja olla lasten kanssa yksin. Väsytti kyllä nukkumaan mennessä ihan mukavasti..
Tänään en oo ihan hirveästi vielä ehtiny touhuta, kun kello ei oo viel ees yhtätoista.. Oon möyriny hostpojan kanssa mun sängyssä ja viihdyttänyt sitä joka viides minuutti erilaisilla jahtausleikeillä, jotta saan aina pari minuuttia kirjoittaa. Äsken olin kirjottamassa, että "nyt se kutittelee mun selkää" kun sanan kutittelee kirjottamisen kohdalla se PURAS: D Sattu ihan hemmetisti, ja yks naurava hostpoika pääty puhutteluun. Au au sattuu vieläkin. Puremisesta puheen ollen hostpoika puras mua sormeen alkuviikosta niin lujasti, että veri vuoti! Saakelin lujaa tekoa nuo hampaat ja leukaluut..
Nojaa, olipas taas perustylsä viikko.. Ihanaa, että on perjantai! Me lähdetään tästä laittamaan päivävaatteita päälle, voitas ehkä uloskin mennä vähän kuluttamaan energiaa ennen lounasta.. Nyt toi yks pussailee mun konetta, eli tyydyn vain lopetukseksi toivottamaan hullunhauskat heinäkuun alut kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)