lauantai 19. maaliskuuta 2011

melkein keskiyön tunnustuksia

Olen tässä surffaillessani kuunnellut repeatilla Bieberin babya (kadun tämän tunnustamista jo nyt) sekä erään huipun linkittämää Haloo Helsingin biisiä, joka koskettaa syvältä! Tiedättekö ne hetket, kun tuntuu, että maailma mullistuu, ymmärtää elämää paremmin ja on vain jotenkin niin filosofinen olo? Koin sellaisen hetken kun kuuntelin tämän biisin ensimmäistä kertaa. Toisen samanlaisen, mutta silti niin erilaisen hetken koin tänään kun katsoin hostien kanssa American Idolia ja Lee Dewyze lauloi. En tiedä miksi, mutta pieni filosofistinen ihmettelijä sisälläni kokee näitä mullistavia hetkiä aina silloin tällöin.

Anyways, tässä siihen Haloo Helsingin lauluun sanat:

Nyt hihnalle laukku
ja viimeinen kuppi naamaan

Kohta pilvien päältä
voin muistaa tämän maan

Ei mulla oo tarkkaa suuntaa
mä menen minne sattuma johtaa

Mulla on mukana kuvat
mutta katseet eivät kohtaa

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Mä oon kujia kulkenut
jäljessä lapsien parvet

Niiden silmissä iloa
ja kovan elämän arvet

Sydän huutamaan jää joka hetkeen
mutta tartun niihin muistoissa

Vaikkei tavattais koskaan
kaikki kulkee mun matkassa

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Ja ei, en ole surullinen vaan oikeasti tosi onnellinen. Sanoin tämän siksi, että en osaa päättää antaako tuo laulu surullisen vai onnellisen kuvan.

Hauskaa sunnuntaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti