Väsyttääääää. Kamalasti. Tässä pikakertaus viimeisiin kuuteen päivään:
peruspäivä. Sali, kakkavaippoja, datailua (silloin innostuin taas niistä Lady Gagan outfiteistä).
Perjantai:
peruspäivä. Taas.
Lauantai: 5K! Koko päivä töitä, vahingossa tosin.. Lauantai oli sadeputken jälkeen ensimmäinen aurinkoinen päivä- sitä aurinkoa sitten piisasi koko viikon edestä. Illalla lapset menivät kiltisti nukkumaan ja minä jäin väsyneenä sohvalle odottamaan hostvanhempia kotiin.. He ja 6000 dollarin arvoiset vaateostokset suvaitsivat saapua kotiin iltakymmeneltä, minkä jälkeen alkoi fashion show, itse sain toimia arvovaltaisena (ainoana) tuomarina. Vaatekomeroon päätyivät bikinit sekä cover-up, muut 5800 dollarin arvoiset ostokset päätyivät palautettaviksi. Hostisäni oli minusta ylpeä.
Sunnuntai: Olin päässyt yhdeltä nukkumaan, joten kahdeksan herätys ei naurattanut.. Eikä se, että en melkein osannut neuvoa Rosalle kuinka ajaa tänne meille: D tuli taas todistettua loistavat karttataitoni! Anyways, kaikesta selvittiin ja mallillekin päästiin! Neljä-viisi tuntia vierähtivät nopeasti, emme ehtineet edes kiertää koko mallia. Puolet jäi seuraavalle kerralle;> Mukaan muuten tarttui ihanat tummansiniset shortsit American Eaglesta, musta kynähame Banana Republicista ja cityflatsit Gapilta. Kaikki alennuksessa, joten tein hienoja löytöjä! Olin iloinen. Mallilta lähdettiin maailman surkeimman gps:n avustuksella seikkailemaan kohti melting potia, jonne 50 minuutin ajamisen ja pienten avunpyyntöjen jälkeen vihdoin löysimme. Fonduet olivat once again herrrkullisia, ja maha täynnä oli hyvä lähteä katsastamaan uusin (ja toivottavasti viimeisin) Pirates of the Caribbean. Varoitus! Seuraava tekstinpätkä sisältää spoilereita!
Okei, siis pakko avautua tästä uusimmasta piratesista. Itsehän siis rakastan potc-leffoja, varsinkin niitä kolmea ekaa, ja vaikka tämä uusinkin oli todella hyvä, toivoisin, että se olisi myös se viimeinen.. Leffassa seikkaili mm. vampyyrimerenneitoja, joista yhden nimi oli omaperäisesti Serena (niin ja se raamattuhöperö ei-kenenkään-puolella oleva tyyppi, joka rakastui siihen kuvankauniiseen Serenaan huvitti ainakin minua suunnattomasti). Vierustoverini (ei se ihana suomalainen) ei tykännyt kun purskahdin nauruun nimen kuultuani. Sparrow (aka Deppin upea näytteleminen) pelastaa paljon, mutta jotenkin tämän osan jälkeen tuli sellainen olo, että leffantekijät halusivat vain vielä vähän enemmän rahaa.. Jack oli silti yhtä huippu kuin aina ennenkin, ne avonaiset kutrit vain olisivat kaivanneet pientä rastoittamista..
Leffan jälkeen ajelimme kukin tahoillamme kotiin, itse kaaduin saman tien sänkyyn aivan kuolleena..
Maanantai:
Nukuin pitkään, ja siltikin väsytti.. Loppupäivä meni sumussa, illalla hostäitini kanssa teimme yhteistilauksen Victoria's Secretille. Nyt on alusvaate- ja yökkäritilanne hitusen parempi! :>
Tiistai:
Peruspäivä, paitsi, että väsytti enemmän kuin yleensä. Kickboxailtiin aamulla, ja herranjumala nämä tiistain tunnit on rankkoja.. Ensimmäisen minuutin jälkeen alkaa laskemaan sekunteja tunnin loppuun..:D Selvisinpä kumminkin! Ilalla hosttytöllä oli kevään viimeinen karatetunti, eilen hänellä puolestaan oli viimeinen voimistelutunti.. Apua, mitä me tehdään ensi viikolla, kun ei ole aktiviteetteja?
Nyt voisin mässyttää karkkeja, jotka sain synttärilahjoina ja sitten voisin mennä nukkumaan. Tai ehkä menen vain nukkumaan, niin säästyy karkit huomiselle. Väsyttäääääää. Toivottavasti keskiviikko on mukava!
Syö vaa yks patukka päivässä niin ei lihota ja ei tuu huono omatunto : )
VastaaPoistaYritän! Tänään vasta koskin ekaan patukkaan ja AH se oli hy-vää! heimääenmaltaenääjoku70päivää!
VastaaPoista