maanantai 16. toukokuuta 2011

days 278, 279, 280 and 281

Perjantai 13. oli todellakin perjantai 13. Löin pääni, hostpoika sotki kaiken mikä sotkettavissa oli, asiat eivät menneet niin kuin piti jne.. Kyllähän te tiedätte kuinka huomattuaan elävänsä perjantai kolmattatoista tuntuu kaikki menevän päin mehtää ja siitä voi sitten sopivasti syyttää ko päivää. :D Anyways, perjantaista jäi päähän kuhmu sekä pieni ärsytys kotiinpaluun lykkääntymisestä.. Lauantaina kumminkin kaikki tuntui paremmalta, koska olin saanut unta palloon ja sain äidin skypeen tuntikausiksi juttelemaan niitä näitä.

Eilen SUOMI VOITTI JÄÄKIEKON MM-KULTAA! Ei kai sunnuntaista tarvitse muuta sanoa? No okei, oli ihana jutella Aikun kanssa pitkästä aikaa! Jatkoin taas scrapbookaustakin, ei siitä oikein mitään tule, mutta yritänpä sentään:D Pitäisi vielä käydä ostamassa toinen samanlainen kansio, johon saan toisen puolivuotisen scrapbookattua..

Tänään arjen tylsyys iski. Elämäni on täällä samanlaista päivästä ja viikosta toiseen. Salille, kotiin, salille, kotiin. Salin ja kodin välissä ruokailua, vaippojen vaihtoa ja ulkona olemista. Pikkuhiljaa alkaa jo kaipaamaan sitä opiskelua, kavereita, opiskelua, perhettä, opiskelua-tyyppistä arkea.. Koin kuitenkin toisen ahaa-hetken, kun olin kuoleman tylsistynyt iltapäivän salikerralla hostpoikaa vahtiessa ja päätin sitten, että nyt loppui tylsistyminen ja aloin loikkimaan jäniksen lailla räkättävän pojan perässä. Kai se tylsistyminen on loppujen lopuksi omasta asenteesta kiinni..

Tajusin kumminkin, että minulla pitäisi olla mitä odottaa, koska seuraavat 5-6 viikonloppua ovat bookattuja. Jos tylsyys iskee viikolla, voi aina yrittää jaksaa puurtaa päivä kerrallaan viikonloppu mielessä!

Lähetin muuten viikonlopun lomassa Cultural Carelle hakemuksen paluulennoista! Hakemukseen päätyivät elokuun 5. 6. ja 7., joten elokuun alussa sitten lauletaan I'm coming homea..

Huomenna menemme taas King Of Prussiaan, pitää käydä valitsemassa parista vaihtoehdosta Se Oikea. Se Oikea muuten tulee olemaan tämän vuoden suurin ostos, niin suuri, että säästöprosessin takia se on hyvä pitää vielä hetki (aka kuukauden päivät ainakin:P) salassa:>

PS jos joku ei ole vielä nähnyt the Break-upia ja miettii sen katsomista niin älkööt vaivautuko. Ajanhaaskausta.

7 kommenttia:

  1. Hei mun piti kysyä sulta sellasta, kun oon ite nyt lähdössä ens kuussa kanssa au pairiks saman järjestön kautta, että toimiiko siellä Visa Electron? Ja jos ei toimi niin millä tavalla ite hoidit noi rahajutut ennen kun avasit siellä tilin? :P

    VastaaPoista
  2. Missäpäin Delawarea asut? Muutin viimeviikolla West Chesteriin ja käydään esimerkiks tae kwon dossa Delawaren puolella! Jos sulla joskus on aikaa, vois olla ihan kiva törmäillä ennen ku lähet :) ps. oon lukenu sun blogia alusta asti mutta en oo koskaan kommentoinu, huhups joten nyt kommentoin!

    VastaaPoista
  3. Ano: Toimii täällä VIsa Electron! Mulla on myös VISA hätätilanteita varten, mutta Electron toimii ihan normaalisti:>

    Rosa: Asun Newarkissa! Hockenssinin lähellä ja mitäs muita tässä on.. Greenville ainakin: D Concord mall on 30 minsan päässä ja Christiana 15. Kuulostaako yhtään tutulta? Kiva että kommentoit! Olis tosi ihana tavata! :>

    VastaaPoista
  4. Mä kuljen kai Hockenssinin ohi ainaki jollain tapaa kun mennään sinne taekwondopaikkaan! Se on sellanen kun tiger kicks, soittaako kelloja? :D joo kuulostaa siis ees jotenkin etäisesti tutulta! :) Mä asun tarkemmin sanottuna tällasessa kun Kennet Square, jos se kuulostaa tutulta. Pitää sopia joku päivä kun voidaan nähä!

    VastaaPoista
  5. En oo koskaan kuullukaan tosta taekwondopaikasta mutta Kennett Squaresta sitäkin enemmän! Kukas sun LCC mahtaa olla? Mulla on sit surkeat suunnistustaidot ja vaikka oon täällä muutaman kuukauden asunu niin en osaa suunnistaa yhtään (eikä mun autossa oo gps:ää) eli toivottavasti sulla on! : D Säähän voisit lisäillä mut facebookissa kaveriks niin saadaan vähän reaaliaikasempaa yhteydenpitoa kehiin:>

    VastaaPoista
  6. Mun lcc on Dehlia, tiiätkö? :) Juu mulla on gps, ei mitään huolia! :D oisin vähän hukassa ilman sitä mut muöskin inhoon sitä, se ei oikeen myöskään tykkää musta..

    VastaaPoista
  7. En, hö.. pidin jo peukkuja et meille olis sattunu sama LCC ku sen pitäs olla lcc myös west chesteriläisille.. mut eiköhän me jotain keksitä, nyt ky löysit mut naamakirjastakin! :>

    VastaaPoista