perjantai 11. helmikuuta 2011

days 184, 185, 186 and 187

Hyvästien viikko on pulkassa, vihdoin! (Vaikka toisaalta tuntuu, että nytkö jo, mutta eikös se aina mene niin?) Varoituksen sana jo näin alussa: tämä postaus tulee keskittymään ruokaan. Niin ja yleisesti ottaen aamuisin olen nukkunut pitkään ja päivän aikana skypetellyt aina mahdollisuuden tullen (ihan kiva taas päästä arkirytmiin kiinni:D).

Tiistaina suuntasin "rankan" työpäivän jälkeen Broad Axeen Ann-Cathrinin kanssa viimeiselle ehtool-ei kun päivälliselle. Pakko mainita, että Broad Axen molten chocolate cake on taivaallisen hyvää!

Keskiviikkona toisen erittäin rankan työ(dataus)päivän jälkeen lähdin Isabellan kyydissä kohti The Cheesecake Factorya, eli toista viimeistä ehtoollista. Sekä pääruoka että jälkkäri (strawberry shortcake) oli i-ha-naa!

Torstaina taisin herätä itselleni epänormaalin aikaisin eli kympin maissa ja suunnata mallin läheisyyteen ostamaan viemisiä uusille host lapsille. Taisin vähän innostua, mutta puolustaudun sillä, että lahjojen ostaminen on parempi kuin itselleen shoppailu.. Illalle olimme A-C:n ja Nessan kanssa varanneet pöydän The Melting Potista, mutta kaksi tuntia takki päällä R:n puhelua odotettuani meinasin heittää puhelimen (ja uskoni maailman hyvyyteen) seinään.. Turhautuneiden puheluiden ja skypeviestien (sekä autossa hotkaistun sushin sekä läheltä piti-ylinopeussakkojen) jälkeen myöhästyimme puoli yhdeksän pöytävarauksestamme vain viitisen minuuttia! The Melting Pot on ylistyksensä arvoinen, sillä sekä juustofondue että suklaafondue veivät sekä kielen sanat että mielen mennessään..















Tänään vietin viimeistä viimeistä ehtoollista poikien kanssa ja ei varmaan tule kellekään yllätyksenä, kun kerron, että paikaksi valkkaantui The Cheesecake Factory (Starbucksissa vietetyn tunnin odotuksen jälkeen).. Vuokrattiin illan päätteeksi vielä leffa (what happens in Vegas), jee jee jee kerrankin sain mieskomeuden läpi leffaäänestyksessämme! C täyttää sunnuntaina (teknisesti ottaen se on huomenna) 21, joten annoin hänelle vielä synttärilahjan ennen kuin lähdin- oli hassua sanoa hyvää syntymäpäivää ja väliaikaiset hyvästit melkein samassa lauseessa.. (ette muuten arvaakaan kuinka paljon harmittaa, kun missaan C:n synttäribileet Nycissä..wää). Viimeinen Phillypäivä oli kokonaisuutena letkeä, hoidin viimeiset juoksevat asiat, vietin puolet päivästä Skypessä, pakkailin viimeisiä vaatekappaleita ja kylppärikamoja sekä vietin ihanan rennon illan (josta ei-tietenkään-ole yhtään kuvaa). Pieni haikeus iski vasta nyt, ja sekin taitaa johtua suurimmaksi osaksi siitä, että korvissa soi haikea musiikki ja kello näyttää 3 AM.. Silti, tulee olemaan outoa, kun ei olekaan näitä neljää lapsosta pyörimässä ympärillä ja tuttuja ihania ystäviä kymmenen minuutin ajomatkan päässä.. Onneksi en kuitenkaan muuta maailman ääriin, joten voidaan puolin ja toisin vierailla! :>

Huomenna koittaa se odotettu muuttopäivä, katsotaan selvitäänkö hengissä Delawareen asti kaikkien kapsäkkieni kanssa (voin kertoa, että kimpsuja ja kampsuja löytyy niin jääkiekkokassista pinkkiin au pair-laukkuun, ja niitä laukkuja on pal-jon-.-). Seuraavan kerran kuullaan sitten Delawaren suunnalta!

1 kommentti: