Oon tässä kesän aikana suunnitellut tekeväni USAa varten valokuvakokoelman, jossa on kuvia lähivuosien varrelta ja eritoten tärkeistä ihmisistä sekä tapahtumista. Loin kuvatiedostoihin kansion "teetä usaa varten" ja oonkin pikku hiljaa täytellyt sitä käyden läpi jokaisen valokuvakansion (tai no, oon päässyt vasta alle puoliväliin..). Niiden kansioiden läpikäyminen on samalla nautinnollisen ihanaa sekä äärettömän kamalaa, koska se mielettömien tapahtumien, hetkien, tunteiden ja ihmisten skaala on niin valtava ja koska tiedän jo nyt kuinka ikävä mulle välillä tulee kaikkia ja kaikkea. Vaikka samalla olisinkin tosi onnellinen niin tuun silti ikävöimään teitä ihan hirveästi.. Ja koska (valitettavasti) elän aina tunteella niin toivon, että siitä kansiosta olis mulle hyötyä, koska se tulee sisältämään erittäin paljon tilannekuvia (eli parhaita kuvia maailmassa) ja toivon, että niiden myötä pääsen ahdistuksen hetkellä lähemmäs Suomessa majailevia apinoitani.
Muuten, se ajokorttiasia on mitä luultavimmin selvä. Sain autoliitolta sellaisen lipareen, joka toimittaa kansainvälisen ajokortin virkaa eikä siinä mainita päättymis- tai alkamisajankohtia eli riittää, että äiti lähettää mulle aikanaan myös pysyvän ajokortin, jolla voin sitten ajella yhdessä sen lipareen kanssa.
PS. ootteko huomannu, että oon kirjottanu jokaisen postauksen yöllä?
//PPS. Oho anteeks, valehtelin äsken. Ensimmäinen postaus on kirjoitettu jo puoli kahdeksalta illalla..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti