Alkuviikon aikana on koettu tuskaa, tuskaa ja tuskaa.
Olen yrittänyt (paino on sitten todellakin sanalla yrittänyt) suunnitella lomaa ja opiskeluita (niitä au pair-opiskeluita). Tuon tuskan ohella olen viettänyt aikaani health clubilla. Kivasti vierähti alkuviikko, tuntuu etten ole saanut aikaan muuta kuin harmaita hiuksia ja vieläpä itselleni.
Pitäkää peukkuja loppuviikolle ja suunnitelmien vähemmän tuskaille suunnittelulle.
PS sinä ano, joka halusit videota..toiveesi toteutuu lähiaikoina:D (APUA)
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
maanantai 7. maaliskuuta 2011
days 208, 209 and 210
Ihanin viikonloppu ikinä! Miksi? Koska seitsemän kuukauden tauon jälkeen sain vihdoin viettää aikaa perheen kanssa! ^^ PIKKUveli oli venähtänyt isosiskon mittaiseksi, isin vaatearsenaali muuttunut tyylikkäämmäksi kuin tyylikkäimmän ruotsalaisen ja äiti nyt oli yhtä ihana kuin aina. Tai ehkä vielä vähän ihanampi.
Perjantaina siis matkustin junalla Philadelphiaan, jonne perheeni, kummini sekä kummini kihlattu lensivät. Heidän saavuttuaan hotellille (olin itse niin aikaisessa, että olin raahannut jääkiekkokassillisen roinaa hotellille, käynyt ostamassa junatokenit lauantaita varten, juonut teet kahvilassa ja opiskellut BNB-joogavihkostani hotellilla) vedimme henkeä hotellihuoneessa, minkä jälkeen lähdimme katsastamaan LOVE-signin. Kävimme aikaisella päivällisellä Continentalissa, minkä jälkeen päädyimme kävelyretkelle taidemuseon portaita (eli Rocky-portaita) kohti. Ennen hotellille menoa kävimme vielä kahvilla ylistämässäni Naked chocolate cafessa, jossa olin jo aikaisemmin päivällä käynyt, haha.
Lauantaina ohjelmaan kuuluin NHL-peli (Flyers vs Sabres), jonne äitiä ja kummia lukuun ottamatta matkasimme. Halli täyttyi melkein täpötäyteen, ja hienosta alusta ja suomalaisen tasoitusmaalista huolimatta hävisimme (byääh). Positiivisia asioita: kannustin oikeaa joukkuetta, bongasin suomalaiset ja söimme veljeni kanssa huippuhyviä ranskiksia. Jääkiekko- ja korttipelien jälkeen alkoi jo olla päivällisaika, joten nälkäisinä lähdimme (melkein) ensimmäiseen näköpiiriin osuneeseen ravintolaan. Ann-Cathrin liittyi seuraamme, joten sain toimia tulkkina ihan työksi asti..
Sunnuntaina kävimme ihan vain pikaisesti shoppaamassa Macy'sisillä ennen Liberty Bellille rientämistä, vihdoin ja viimein tuli sekin kilkuttaja nähtyä.. Puolijuoksimme hotellille, josta otimme taksit bussiasemalle, minne tuli hännän alla kulkeuduttuamme päädyimme seisomaan sateeseen, ja kaiken hyvän lisäksi vielä melkein tunniksi.. Jee, kiitos Phillyn säälle näistä kauniista hyvästeistä! Muiden matkatessa Nyciin, minä hyppäsin hostien kyytiin kohti Delawaten kotia.. Illan ohjelmaan kuuluin noutokiinalaista ja leffa hosttyttö kainalossa, sekä laukkujen purkaminen ja aikainen nukkumaanmeno. Vaikka kotiin on ihana tulla niin tämä viikonloppu olisi saanut kestää himppusen verran kauemmin. Äitikään ei ehtinyt hoitaa jalkoja kuin pienen hetken ajan..:<
(kuvat tulevat väärässä järjestyksessä, mutta olkoot)

torstai 3. maaliskuuta 2011
days 206 and 207
Ennen kuin unohdan kerron teille kuinka bizarre yö mulla oli pari yötä sitten! Heräsin keskellä yötä siihen, että oikea käsivarteni oli täysin puutunut, joten nostin sen vasemman käden avulla ilmaan ja aloin hakkaamaan naamaani..kunnes tajusin, että olen idiootti ja jatkoin nukkumista.
Toinen asia, joka on mainittava, ihan vain sen takia etten olisi koskaan uskonut olevani tässä tilanteessa. Söin eilen aamiaista health clubilla..Niin paljon aikaa siellä vietämme:D
Sitten itse asiaan, joka on tällä kertaa seuraavanlainen: lähden aamulla viikonlopuksi Philadelphiaan perheen ja kummien luo! JEE!
Täällä ei ole tapahtunut mitään erikoista, elämä kulkee normaalin salille-kotiin-salille-kotiin-syklin seassa. On ollut ihana huomata, että olen jäänyt koukkuun urheiluun, eikä tunti päivässä enää tahdo riittää.. JEE sillekin!

tiistai 1. maaliskuuta 2011
days 204 and 205
Mulla on ajokortti! Tai no- ajolupa, vaikka ajotesti pitääkin vielä suorittaa.. Mutta haha, pakko jakaa teidän kanssa kuinka naurettavan helppoa täällä on saada ajokortti (siis tälläsille osavaltioon muuttaville, joilla jo jonkinlainen kortti löytyy). Aamulla lähdettiin aikaisin DMV:hen (department of motor vehicles), ja vaikka oltiin siellä puoli tuntia aukeamisajan jälkeen jouduttiin jonottamaan puoli tuntia, paikka kun oli tupaten täynnä.. Enivei, oman vuoroni tultua löin pinon papereita tiskiin, luettelin muutaman kirjaimen todistaakseni, että näen sekä katsoin typerään kameraan, joka otti typerän (ja saakelin ruman kaksoisleukaisen lättähiuksisen) kuvan. Seuraavaksi yksi uusi paperi viereiselle pöydälle ja teoriakokeen pariin (teknisesti ottaen pääsin teoriakokeen pariin joogatunnille kaasuttelun ja autossa syödyn lounaan jälkeen). Teoriakoe se vasta naurettava olikin! 30 kysymystä, joista jokaisessa kolme vaihtoehtoa. Jokaiseen kysymykseen sai käyttää niin paljon aikaa kuin huvitti, sekä jokaisen kysymyksen sai skipata kerran. Tarvitseeko tämän jälkeen sanoa, että tyhmemmänkin pitäisi päästä koe läpi (vaikka esim allekirjoittanut heitti how many feet-kysymykset hatusta, kun en niitä vieläkään osaa:D).. Minimissään kymmenen päivän päästä saa suorittaa ajokokeen, jonka jälkeen pitäisi saada oikea ajokortti. Whoa!
Eilen oli väsynyt, väsynyt, väsynyt päivä.. Valvottiin sunnuntaina myöhään Oscareiden merkeissä, joten eilen teki vain mieli nukahdella. Päivästä kuitenkin selvittiin, ja jaksoimmepa hostäidin kanssa katsoa Alice in the Wonderlandinkin ennen nukkumaanmenoa.
Niin ja tärkein uutinen: se vessanpönttö todellakin toimii!

S******* vessanpöntöt
Mun tekisi mieli itkeä! Yli viikon tukossa ollut vessanpönttö toimii jälleen! HALLELUJA!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)